Päivät täyttyvät taas keittiössä tutusta touhusta ja tohinasta.
Uudet Projektit
Uudet projektit pitävät kiireisinä ja ajatukset töissä. Tarkoitus oli tänä kesänä ottaa hieman löysemmin ja ehkä jopa lomailla hetki.
Mutta niin ne suunnitelmat muuttuivat, kun saimme ongelmia sivujemme kanssa. Stressitaso oli tässä vähän aikaa sitten huipussaan ja olo sen mukainen.
Nyt on sivut siirretty ja siihen meni ennätykselliset kaksi viikkoa, jollei hieman ylikin. Normaalisti tähän työhön menisi sellainen 1-2 h.
No sivut eivät ole edelleenkään siinä kunnossa kuin toivoisin niiden olevan, mutta hiljakseen mennään eteenpäin.
Lisäksi syksyllä tulee kauppoihin uusin projektini ja innolla odotan, miten se otetaan vastaan. Jotain superherkullista on luvassa, sen voin paljastaa.
Opettelua
Päivät kulkevat sitä samaa rataa, tosin yritän nyt hieman rauhoittaa tahtia, sillä mitä sitä turhaa stressaamaan. Sujuvat ne asiat hitaamminkin.
Ääh, mitä minä ketään huijaan, en vain ole sellainen tyyppi joka matelee ja osaa rauhoittua. Yritän, mutten osaa.
Opettelen ja opin hitaasti.
Yritän pysähtyä välillä ja hengähtää kaiken välissä.
Meidän vanhimmathan siirtyvät nyt ylä-asteelle ja nuorimmainenkin täyttää kohta kolme vuotta. Aika kuluu ja minä siinä mukana, heh!
Olin todellakin toivonut tältä kesältä niin paljon, että meillä olisi ollut enemmän aikaa olla yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa. Mutta töitä on tehtävä, kun töitä on.
Toisaalta nautin töistäni, ettei työ tunnu ( ainakaan vielä ) työläältä. Ja kaikki pojat ovat useimmiten aivan mahtavana apuna keittiössä ja kuvauksissa.
Traumat
Meillä oli juuri viikonloppuna poikien kaveri kylässä ja valmistin uutta projektia varten herkkua, jota pojat sitten odottivat.
Pyysin pojat apuun, pitelemään rekvisiitta ja reflektoria. Ihan mielelellään he tulivat auttamaan. Huokailivat tosin kaverille, että ”tällaista tää on meillä, ensin pitää kaikki kuvata ennen kuin saadaan syödä.”
Mutta hyvin maistui kuvausherkut loppujen lopuksi kaikille. Mietin vain jälkeenpäin minkälaiset muistot tästä minun työstäni jää pojille, kun kasvavat isoksi.
Kun teen töitä kotona ja joutuvat olosuhteiden pakosta odottamaan aika useasti ruokaansa. Eivät toki joka päivä, sillä yritän aina mahdillisuuksien mukaan ajoittaa ruokien valmistusta ruoka-aikoihin, että voimme syödä kuvausruoat.
Kuvausruoat
Olisi kiva tietää mihin muut bloggaajat/keittokirjailijat/ammattibloggaajat laittavat ruokansa. Syöttekö te ne, annatteko jollekin vai mitä niille tapahtuu?
Itse yritän tosiaan aina suunnitella annoskoot/aikatauluttaa, jotta voimme syödä niin pitkälle kuin mahdollista kuvausruoat. Monesti vien ruokia myös naapurille tai ukille ja mummulle.
Nyt on muuten tullut taas toiveita ja pieniä moitteita ( tunnistatte itsenne ), siitä että minulta on valmistunut näin monta kirjaa ja ei vielä ole kuulemma päästy herkkuja maistelemaan.
Te jotka itsenne tunnistatte, olette tervetulleita tänne syömään milloin vain. Niin kauan kunhan saan kuvata rauhassa ja hieman kylmennyt ruoka kelpaa 🙂 Nähdäänkö ?
Ihanaa viikon jatkoa itse kullekin!
