Sitruunasiirappi on niitä reseptejä, jotka tuntuvat ensin ehkä vähän turhilta. Sitruunaa ja sokeria, miksi vaivautua?
Kunnes huomaa, että sitä tulee käytettyä vähän kaikkeen.
Loraus vissyyn, tilkka teehen, kakun kostutukseen, jogurtin sekaan tai drinkkiin sokerisiirapin sijaan. Yhtäkkiä jääkaapissa on pullo, johon tarttuu yllättävän usein. Kotitekoinen sitruunasiirappi on yksinkertainen, mutta juuri siksi toimiva.
Tämä resepti syntyy kahdesta raaka-aineesta, valmistuu nopeasti eikä vaadi tarkkaa kikkailua.
Mihin sitruunasiirappia voi käyttää?
Sitruunasiirappi on helppo tapa lisätä makeutta ja happoa hallitusti. Kun siirappi on valmiina jääkaapissa, sitä tulee käytettyä huomaamatta.
Lorauta kivennäisveteen tai vissyyn → nopea sitruunalimonadi
Makeuta tee tai jäätee
Käytä drinkeissä ja mocktaileissa sokerisiirapin tilalla
Valele kakkupohjia tai kuivakakkuja, jos ne kaipaavat mehukkuutta
Sekoita jogurtin, rahkan tai skyrin joukkoon
Pirskota lettujen, pannareiden tai vohveleiden päälle
Toimii myös salaatinkastikkeissa pienenä makea–happo -tasapainottajana
Sitruunasiirappi
Ainesosat
- 2 dl sokeria
- 2 dl sitruunanmehua
Valmistus
- Mittaa sokeri ja sitruunamehu kattilaan.
- Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Anna kiehua hiljalleen, kunnes sokeri on täysin liuennut.
- Siivilöi siirappi ja kaada puhtaaseen pulloon tai purkkiin.
Pieniä muunnelmia
Perusresepti toimii sellaisenaan, mutta sitä on helppo säätää oman käytön mukaan:
lisää keiton loppuvaiheessa hieman sitruunankuorta, jos haluat voimakkaamman sitrusaromin
korvaa osa sitruunamehusta limetillä
Huomio sitruunankuoresta
Jos käytät kokonaisia sitruunoita, ota kuori talteen. Raastettuna se toimii hyvin leivonnassa ja tuo makua ilman lisämakeutta.
Olen alun perin tehnyt tämän reseptin DanSukker -sivustolle, jossa se on julkaistu aiemmin.