Sitruunasiirappi on niitä reseptejä, jotka tuntuvat ensin ehkä vähän turhilta. Sitruunaa ja sokeria, miksi vaivautua?
Kunnes huomaa, että sitä tulee käytettyä vähän kaikkeen.

Loraus vissyyn, tilkka teehen, kakun kostutukseen, jogurtin sekaan tai drinkkiin sokerisiirapin sijaan. Yhtäkkiä jääkaapissa on pullo, johon tarttuu yllättävän usein. Kotitekoinen sitruunasiirappi on yksinkertainen, mutta juuri siksi toimiva.

Tämä resepti syntyy kahdesta raaka-aineesta, valmistuu nopeasti eikä vaadi tarkkaa kikkailua.

Mihin sitruunasiirappia voi käyttää?

Sitruunasiirappi on helppo tapa lisätä makeutta ja happoa hallitusti. Kun siirappi on valmiina jääkaapissa, sitä tulee käytettyä huomaamatta.

  • Lorauta kivennäisveteen tai vissyyn → nopea sitruunalimonadi

  • Makeuta tee tai jäätee

  • Käytä drinkeissä ja mocktaileissa sokerisiirapin tilalla

  • Valele kakkupohjia tai kuivakakkuja, jos ne kaipaavat mehukkuutta

  • Sekoita jogurtin, rahkan tai skyrin joukkoon

  • Pirskota lettujen, pannareiden tai vohveleiden päälle

  • Toimii myös salaatinkastikkeissa pienenä makea–happo -tasapainottajana

Sitruunasiirappi

Ainesosat

  • 2 dl sokeria
  • 2 dl sitruunanmehua

Valmistus

  • Mittaa sokeri ja sitruunamehu kattilaan.
  • Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Anna kiehua hiljalleen, kunnes sokeri on täysin liuennut.
  • Siivilöi siirappi ja kaada puhtaaseen pulloon tai purkkiin.

Vinkki!

Sitruunasiirappi säilyy ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa noin kaksi viikkoa ja on parhaimmillaan tuoreena.
Ravista pulloa ennen käyttöä.

Pieniä muunnelmia

Perusresepti toimii sellaisenaan, mutta sitä on helppo säätää oman käytön mukaan:

  • lisää keiton loppuvaiheessa hieman sitruunankuorta, jos haluat voimakkaamman sitrusaromin

  • korvaa osa sitruunamehusta limetillä

Huomio sitruunankuoresta

Jos käytät kokonaisia sitruunoita, ota kuori talteen. Raastettuna se toimii hyvin leivonnassa ja tuo makua ilman lisämakeutta.

Olen alun perin tehnyt tämän reseptin DanSukker -sivustolle, jossa se on julkaistu aiemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close
pinterest-site-verification=d2c2648e9beedda36120a03088695a8f