cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Vietnamilaiset Kevätrullat

Vietnamilaiset kevätrullat eli tuorerullat vaativat hiukan sorminäppäryyttä, mutta ovat kaiken vaivan arvoisia.

Noh, ehkäpä nyt hiukan liioittelin asiaa, mutta tällaiselle töppösormelle niin kun minä, ei näpertely ole koskaan ollut mikään iisi homma.

Muistan kun koulussa taiteltiin joskus jollain kädentaidon kurssilla origameja. Tiedätte siis sen perinteisen japanilaisen paperintaittelun, jonka tuloksena pitäisi syntyä jotain kaunista, paperiesinettä muistuttavaa.

Tuskan hiki otsalla, kirosanat mielessä ja sormet solmessa taittelin sitä saatanallista paperinpalaa ja katselin kateellisena, kuinka pitkäsormiset kanssasisareni taittelivat paperista viehkon kauniisti joutsenen, tuosta noin vaan.

Sain minäkin joutsenen aikaiseksi. Tosin ei sitä hyvällä tahdollakaan varmaan kauniiksi olisi voinut kutsua. Se hikinen ja ruttaantunut paperin pala taipui kuin taipui joksikin linnun näköiseksi ja sillä hyvä.

via GIPHY

Origameja en sen kurssin jälkeen ole taitellut, mutta kevätrullia senkin edestä. Vaikka ei näilläkään varmaan mitään kevätrullien missikisoja voitettaisi, ei maussa kuitenkaan ole vikaa.

Eli jos minä onnistuin näissä, onnistut sinäkin. Suosittelen kokeilemaan, näihin tulee himo. Niin, ei ehkä siihen valmistukseen, mutta raikkaisiin makuihin ja testuuriin.

Vietnamilaiset-kevätrullat-eli-tuorerullat

 

Nämä kevät rullat voi helposti valmistaa kasvisversiona, jättämällä pois katkaravut. Mielestäni näiden rullien taittelu on helpointa tehdä leikkuulaudan päällä. Ja älä välitä vaikka rullat ei ensimmäisellä kerralla olisi ihan täydellisiä rullia. Harjoittelu tekee mestarin, ainakin niin se origami kurssin täti väitti.

Vietnamilaiset Kevätrullat

12 kpl

Tarvitset:

12 kpl riisipapereita
200g sulatettuja katkarapuja
2 porkkana
pala kurkkua
1 avokado
1/2 mango
1 lime

Lisäksi:
Maun mukaan, tuoretta korianteria

 

Valmistus:

1.Kuori ja pilko porkkana ohuiksi n. 5 cm tikuiksi. Leikkaa kurkku saman kokoisiksi paloiksi. Kuori avokado ja mango, puolita ne ja poista kivet ja viipaloi ohuiksi siivuiksi.

2.Täytä suuri kulho vedellä. Upota yksi riisipaperi kerrallaan veteen ja liota sitä kunnes se pehmenee.Nosta paperi varovasti vedestä ja valuta siitä enimmät vedet pois. Aseta riisipaperi leikkuulaudalle.
3.Lado riisipapereiden päälle katkarapuja, kurkkua, porkkanaa, avokadoa ja mangoa. Lisää päälle pieni loraus limen mehua. Jos käytät korianteria, niin lisää muutama lehti.

4.Käännä riisipaperin alaosa täytteiden päälle. Käännä tämän jälkeen paperin sivut kiinni ja rullaa mahdollisimman tiukaksi rullaksi.

 

Meillä on tapana dippailla kevätrullia kaupan Sweet Chili kastikkeeseen. Toki senkin tai jonkun muun mieleisin dippikastikkeen voi valmistaa kylkeen.

 

 

Vietnamilaiset-kevätrullat

Kevätrullat

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. Mun on pitkään tehnyt mieli kokeilla näitä, mutten oo saanut aikaiseksi. Rakastan niiden syömistä kyllä 😀

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kantsii kokeilla 🙂 Tuo näpertely ei oo meikäläisen puuhaa, mutta syömisessä oon aika haka 🙂

  2. Ihanat kevätrullat! Hurahdin niihin vuosi sitten Hongkongissa ja olen niitä kerran näpertänyt itsekin. Töppösormi täälläkin, terve 😉 mutta näistä on suht helppo saada onnistuneita rullia vähemmilläkin taidoilla. Tykkään näistä enemmän kuin friteeratuista serkuistaan juuri tuon raikkauden vuoksi.

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Hei 🙂 Minäkin pidän enemmän näistä tuorekevätrulla versioista enemmän. Ja kyllähän näitä vääntää. Vaikkei niistä kauneimpia tulisi, niin makuun se ei vaikuta, ja sehän se on pääasia.

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close