Tämä sadonkorjuun jälkeinen loppukesä onkin mainio hetki tarkastella myös itse pensasta hieman tavallista tarkemmin. Kun marjat on poimittu, oksiston rakenne näkyy paremmin ja samalla huomaa helposti, onko pensas päässyt kasvamaan liian tiheäksi, löytyykö joukosta vanhoja oksia tai makaako osa versoista jo pitkin maata.

Loppukesällä voi tehdä myös jotain muuta hyödyllistä: kasvattaa vanhasta pensaasta uuden mustaherukkapensaan lähes ilmaiseksi. Siihen tarvitaan vain sopivasti maata kohti kaartuva oksa ja hieman multaa.

Uusia herukkapensaita voi joskus löytyä myös aivan yllättävistä paikoista. Olen itse kasvattanut kokonaisen herukkapensaiden aidanteen pienistä taimista, jotka löysin luonnosta. Taimet olivat löytyessään vain noin 20 sentin korkuisia, mutta muutamassa vuodessa niistä kasvoi komeita ja satoa tuottavia pensaita.

Mustaherukan hoito – näin leikkaat, lisäät ja pidät pensaan satoisana

Milloin mustaherukka leikataan?

Mustaherukan voi leikata varhain keväällä ennen kasvun kunnollista käynnistymistä tai sadonkorjuun jälkeen loppukesällä.

Loppukesällä leikkaaminen on kätevää, sillä sato on jo kerätty ja pensaan rakennetta pystyy tarkastelemaan rauhassa. Mustaherukkaa ei siis tarvitse leikata voimakkaasti joka vuosi. Tärkeämpää on pitää pensas jatkuvasti hyvässä kasvukunnossa poistamalla vanhimpia oksia vähitellen.

Hyvässä pensaassa on eri-ikäisiä oksia. Kun vanhimpia poistetaan, pensaan tyveltä pääsee kasvamaan uusia voimakkaita versoja niiden tilalle.

Miksi mustaherukkaa kannattaa leikata?

Mustaherukka tuottaa hyvin satoa nuorilla ja hyväkuntoisilla oksilla. Oksien vanhetessa niiden kasvu ja vähitellen myös satokyky heikkenevät.

Jos pensasta ei leikata vuosiin, siitä voi tulla suuri ja rehevän näköinen, mutta suuri pensas ei automaattisesti tarkoita suurta satoa. Vanhojen oksien määrä lisääntyy, pensaan keskusta muuttuu tiheäksi ja uusille versoille jää vähemmän tilaa. Myös valo ja ilma pääsevät huonommin pensaan sisälle.

Leikkaamisen tarkoituksena ei siis ole muotoilla mustaherukasta tasaisen pyöreää koristepensasta, vaan pitää oksisto jatkuvasti uusiutuvana ja sopivan ilmavana.

Mistä vanhan oksan tunnistaa?

Nuoret versot ovat yleensä vaaleampia, sileämpiä ja suorempia. Vanhat oksat muuttuvat vuosien myötä paksummiksi ja tummemmiksi, kuori karhenee ja oksat haaroittuvat enemmän.

Jos pensaassa on hyvin paksuja, tummia oksia, joissa näkyy vain vähän uutta kasvua, niitä kannattaa alkaa poistaa. Samalla voi leikata pois kuolleet, vioittuneet, toisiaan pahasti hankaavat sekä hyvin heikot oksat.

Myös maata pitkin kasvavia vanhoja oksia voi poistaa. Nuorta ja tervettä lamoavaa oksaa ei kuitenkaan aina kannata leikata – siitä voi tehdä uuden taimen.

Näin leikkaat mustaherukkapensaan

Mustaherukan vanhat oksat leikataan kokonaan pois mahdollisimman läheltä maanpintaa. Niitä ei kannata vain lyhentää keskeltä eikä pensaaseen ole hyvä jättää pitkiä oksantynkiä.

Aloita katsomalla pensasta kokonaisuutena ja valitse ensin kaikkein vanhimpia, huonokuntoisimpia ja huonoiten sijoittuneita oksia. Poista niitä muutama maanrajasta ja tarkastele pensasta sen jälkeen uudelleen. Usein jo muutaman suuren vanhan oksan poistaminen avaa kasvustoa huomattavasti.

Nuoret ja hyväkuntoiset tyveltä nousevat versot jätetään kasvamaan.

Jos pensas on hyvin vanha eikä sitä ole leikattu vuosiin, kaikkea vanhaa kasvustoa ei tarvitse poistaa yhdellä kertaa. Uudistaminen kannattaa tehdä vähitellen muutaman kasvukauden aikana. Näin pensaaseen jää koko ajan myös satoa tuottavaa kasvustoa.

Mustaherukan lisääminen taivukkaasta

Jos pensaassa kasvaa pitkä, terve ja taipuisa oksa lähellä maanpintaa, siitä voi kasvattaa kokonaan uuden mustaherukkapensaan taivukaslisäyksellä.

Menetelmä on hyvin yksinkertainen. Oksa jätetään kiinni emopensaaseen, mutta osa siitä taivutetaan maahan ja peitetään mullalla. Mullan alle jäänyt oksan kohta alkaa ajan mittaan kasvattaa omia juuria samalla, kun oksa saa edelleen vettä ja ravinteita emopensaasta.

Valitse terve ja mielellään melko nuori oksa, joka taipuu maahan murtumatta. Tee sen alle pieni kuoppa tai matala ura ja taivuta oksa maata vasten. Oksan voi kiinnittää paikalleen esimerkiksi U:n muotoisella metallikiinnikkeellä tai pienellä kivellä.

Peitä oksan keskiosa mullalla, mutta jätä oksan latva näkyviin maanpinnan yläpuolelle. Kastele kohta hyvin ja pidä multa tasaisen kosteana etenkin silloin, jos loppukesä tai syksy on kuiva.

Sen jälkeen tarvitaan lähinnä aikaa.

Kun mullassa olevaan oksaan on muodostunut kunnollinen oma juuristo ja taimi on lähtenyt hyvin kasvuun, emopensaaseen johtava oksa voidaan katkaista. Uuden taimen voi tämän jälkeen kaivaa varovasti ylös ja istuttaa haluttuun paikkaan.

Pidä silmät auki myös pienille herukantaimille

Herukoita voi lisätä taivukkaista ja pistokkaista, mutta kannattaa pitää silmät auki myös aivan pienten itsestään kasvaneiden taimien varalta.

Olen itse tehnyt kokonaisen herukkapensaiden aidanteen pienistä taimista, jotka löysin luonnosta. Taimet olivat löytyessään vain noin 20 sentin korkuisia ja hyvin vaatimattoman näköisiä. Nostin ne varovasti ylös ja istutin riviin.

Muutamassa vuodessa pienistä taimista kasvoi jo suuria, hyväkuntoisia ja satoa tuottavia herukkapensaita. Käytännössä sain siis kokonaisen marjapensasrivistön lähes ilmaiseksi.

Mistä luonnossa kasvavat herukantaimet tulevat?

Mustaherukkaa esiintyy Suomessa myös luonnonvaraisena, mutta luonnosta löytyvä herukka voi olla myös puutarhasta levinnyt kasvi tai vanhan viljelyn jäänne.

Myös linnut levittävät herukoita. Ne syövät marjoja ja siemenet voivat kulkeutua niiden mukana aivan uusille kasvupaikoille. Siksi pieni herukantaimi voi ilmestyä paikkaan, jossa ei näyttäisi olevan yhtäkään vanhaa herukkapensasta lähistöllä.

Siemenestä kasvanut herukka ei kuitenkaan välttämättä ole ominaisuuksiltaan täsmälleen samanlainen kuin kasvi, jonka marjasta siemen on lähtöisin. Marjojen koko, maku ja pensaan kasvutapa voivat vaihdella. Lopputulos selviää vasta, kun taimi kasvaa ja alkaa tehdä marjoja.

Jos pieni herukantaimi löytyy sopivasta paikasta, sille kannattaa antaa mahdollisuus. Muutaman vuoden kuluttua vaatimattomasta taimesta voi olla kasvanut suuri ja satoa tuottava pensas.

Luonnosta kasveja siirrettäessä täytyy tietenkin huomioida maanomistus. Toisen maalta kasveja ei kaiveta ilman maanomistajan lupaa.

Herukkapensaista voi kasvattaa myös aidanteen

Herukoita ei tarvitse kasvattaa vain yksittäisinä marjapensaina. Riviin istutettuina ne voivat muodostaa myös kauniin ja hyödyllisen aidanteen.

Omassa aidanteessani pienistä luonnosta löytämistäni taimista on muutamassa vuodessa kasvanut rehevä herukkarivi. Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa leikata pensaita myös hieman muotoonsa.

Leikkaus tuli tehtyä keskikesällä, mikä ei ole paras ajankohta varsinaiseen uudistusleikkaukseen, mutta halusin nähdä, miltä pensaat näyttävät hieman yhtenäisempään muotoon leikattuina. Lopputulos oli yllättävän onnistunut. Rivistä tuli selvästi aidannemaisempi ja siistimpi.

Herukkaa ei kuitenkaan kannata leikata jatkuvasti samalla tavalla kuin tavallista pensasaitaa. Jos kasvustoa leikataan vuodesta toiseen vain päältä ja sivuilta, vanhat oksat jäävät paikalleen ja pensaan keskusta voi muuttua liian tiheäksi.

Myös herukka-aidanteessa tärkein hoitoleikkaus tehdään siis herukan ehdoilla: vanhimpia oksia poistetaan kokonaan maanrajasta ja uusille versoille annetaan tilaa kasvaa. Sen lisäksi ulkomuotoa voi tarvittaessa siistiä maltillisesti.

Näin aidanne voi pysyä sekä kauniina että satoa tuottavana.

Mustaherukan lannoitus loppukesällä

Loppukesällä mustaherukalle ei enää kannata antaa runsaasti typpeä sisältävää lannoitetta. Typpi edistää voimakasta uutta versokasvua, mutta loppukesällä kasvin pitäisi vähitellen alkaa valmistautua talveen.

Jos marjapensaille annetaan syyslannoitus, käytetään syyslannoitukseen tarkoitettua vähätyppistä tai typetöntä lannoitetta valmistajan annosteluohjeen mukaan.

Lannoituksessa kannattaa muutenkin muistaa kohtuus. Voimakas lehtien ja versojen kasvu ei automaattisesti tarkoita runsasta marjasatoa.

Komposti ja kate auttavat pitämään maan hyvässä kunnossa

Mustaherukka viihtyy multavassa, ravinteikkaassa ja kosteutta pidättävässä maassa. Pensaan ympärille voi levittää hyvin maatunutta kompostia, joka parantaa maan rakennetta ja lisää siihen orgaanista ainesta.

Myös kate on hyödyllinen. Se vähentää rikkakasvien kasvua ja auttaa maata säilyttämään kosteutta kuivina jaksoina. Katetta tai kompostia ei kuitenkaan kannata kasata paksuksi kerrokseksi aivan versojen tyvelle.

Muista kastelu etenkin nuorilla pensailla

Vanha ja hyvin juurtunut mustaherukkapensas pärjää tavallisena kesänä melko vähällä kastelulla, mutta pitkien kuivien jaksojen aikana myös vanhemmat pensaat hyötyvät vedestä.

Nuorten taimien kohdalla kastelu on erityisen tärkeää. Niiden juuristo on vielä pieni, joten ensimmäisinä kasvuvuosina maan kuivumista kannattaa seurata.

Sama koskee juuri tehtyä taivukasta. Mullan alle taivutetun oksan juurtumiskohdan ei pitäisi päästä kuivumaan pitkäksi aikaa.

Tee loppukesällä pieni herukkapensaiden huoltokierros

Kun marjat on poimittu, herukkapensaat kannattaa käydä kerran rauhassa läpi. Tarkista, löytyykö pensaasta kuolleita tai vaurioituneita oksia, onko vanhimpia oksia liikaa, pääseekö valo pensaan sisälle ja nouseeko tyveltä uusia terveitä versoja.

Katso samalla maata pitkin kasvavia oksia. Osa kannattaa leikata pois, mutta sopivan nuoren oksan voi käyttää taivukaslisäykseen.

Samalla voi tarkistaa kasvualustan, lisätä tarvittaessa kompostia tai katetta ja huolehtia nuorten taimien kastelusta.

Ja kannattaa katsoa myös vähän ympärille.

Ehkä jossain kasvaa pieni herukantaimi, jonka helposti muuten kitkisi pois tai ajaisi ruohonleikkurilla yli. Siitä voi muutaman vuoden päästä kasvaa satoa tuottava pensas.

LUE LISÄÄ: 

LUONNONMUKAINEN MAANPARANNUS

The post Mustaherukan hoito – näin leikkaat, lisäät ja pidät pensaan satoisana appeared first on Sweet Food O´Mine.

Pietarsaaren Koulupuutarha – vehreä keidas keskellä kaupunkia

Minulle paikka on tuttu jo paljon pidemmältä ajalta kuin oma nykyinen puutarhaharrastus. Kävin nimittäin aikoinani yläastetta Pietarsaaressa ja Koulupuiston kautta tuli vuosien varrella oikaistua aika monta kertaa.

Siihen aikaan sitä ei tietenkään katsonut samalla tavalla kuin nyt.

Teininä puisto on puisto ja oikotie on oikotie.

Nyt huomaan pysähtyväni katsomaan kasveja, vanhoja puita, istutusten rakennetta ja sitä, miten taitavasti aivan kaupungin keskustaan on onnistuttu rakentamaan näin kerroksellinen ja rauhallinen vihreä maailma.

Kävin Pietarsaaren Koulupuutarhassa viimeksi keväällä, jolloin suuri osa puutarhasta oli vasta heräämässä kasvukauteen. Nyt halusin käydä uudelleen näin loppukesästä.

Ja kyllä kannatti.

Sama paikka näyttää aivan erilaiselta.

Keväällä huomio kiinnittyy ensimmäisiin kukintoihin ja siihen, mitä maasta alkaa nousta. Loppukesällä puutarha on jo rehevä, vähän villimpi ja paljon runsaampi. Jotkut kasvit ovat jo selvästi menossa kohti syksyä, samalla kun toiset kukkivat edelleen niin kuin kesä ei olisi vetelemässä viimeisiään.

Juuri siksi tämä on niitä puutarhoja, joissa voisi hyvin käydä useamman kerran saman kasvukauden aikana.

Pietarsaaren Koulupuutarha on aivan keskustassa

Koulupuutarha sijaitsee käytännössä keskellä Pietarsaarta, mutta kun kävelee sisään puutarhaan, kaupungin tunnelma jää aika nopeasti taka-alalle.

Varsinainen Koulupuutarha on noin 1,35 hehtaarin kokoinen, ja toukokuusta pitkälle syksyyn siellä vuorottelevat erilaiset kukinnat, värit ja kasvimuodot. Puutarha on jaettu useisiin eri osastoihin, joten kyse ei ole pelkästä kauniista kaupunkipuistosta vaan myös kasvitieteellisestä ja opetuksellisesta kokonaisuudesta.

Pietarsaaren kaupungin kävelyreittioppaassa Koulupuutarhaa kuvataan myös yhdeksi maailman pohjoisimmista kasvitieteellisistä puutarhoista, ja alueella kerrotaan kasvavan yli tuhat erilaista kasvilajia.

Aika hieno saavutus paikalle, jonka ohi tai läpi voi Pietarsaaren keskustassa kulkea melkein huomaamatta.

Puutarha, jossa kannattaa katsoa vähän ympärilleen

Koulupuutarhan viehätys on juuri siinä, ettei sitä tarvitse suorittaa nähtävyytenä.

Ei tarvitse tulla kartan kanssa ja kiertää jokaista kasvia järjestyksessä.

Voi vain kävellä.

Polut mutkittelevat istutusten välissä, välillä tulee vastaan avoimempia näkymiä ja välillä ollaan melkein kokonaan kasvillisuuden ympäröiminä. Vanhat puut tekevät puutarhaan valtavasti tunnelmaa, ja niiden alla oleva maailma tuntuu aivan erilaiselta kuin aurinkoisemmat kukkapenkit.

Ja jos on puutarhaihminen, täältä saa ihan oikeasti myös ideoita omaan pihaan.

Miten erilaisia korkeuksia yhdistetään.

Miten suuret puut tekevät puutarhaan katon.

Miten leikattu havukasvillisuus toimii yhdessä rennomman ja lähes luonnonmukaisen kasvillisuuden kanssa.

Tai miten sorapolku voi yksinkertaisimmillaan sitoa suurenkin puutarhan eri osat yhteen.

Minulla ainakin pää alkaa tällaisissa paikoissa melko nopeasti tehdä sitä tuttua: tuollainen voisi muuten toimia kotonakin…

Koulupuutarhan historia ulottuu yli sadan vuoden taakse

Puutarhalla on myös poikkeuksellisen kiinnostava historia.

Apteekkari Victor Schauman perusti Pietarsaareen kasvihuoneen eli ansarin ja kauppapuutarhan jo vuonna 1854. Hänen vaimonsa Elise Schauman jatkoi toimintaa Victorin kuoleman jälkeen.

Heidän perillisensä luovuttivat myöhemmin kasvihuoneen, siihen kuuluvaa maa-aluetta sekä rahaa Pietarsaaren kaupungille sillä ehdolla, että paikalle perustettaisiin koulupuutarha Victorin ja Elisen muistoksi. Visit Jakobstad kertoo lahjoitusten tapahtuneen vuosina 1915–1919.

Puutarhan alkuperäinen tarkoitus ei siis ollut pelkästään tehdä kaupungista kauniimpaa.

Sen piti edistää kasvitieteen opetusta ja samalla herättää ihmisissä kiinnostusta kasvimaailman kauneuteen ja hyötyihin.

Ja minun mielestä tässä on jotain aika hienoa.

Yli sata vuotta myöhemmin sama ajatus toimii edelleen.

Tänne voi tulla tunnistamaan kasveja, opiskelemaan tai hakemaan puutarhaideoita – tai ihan vain kävelemään ja nauttimaan paikasta.

Bengt Schalin suunnitteli Pietarsaaren Koulupuutarhan

Koulupuutarhan suunnitteli puutarha-arkkitehti Bengt Schalin ja puutarha rakennettiin vuosina 1916–1932.

Kun katsoo puutarhaa vähän tarkemmin, huomaa hyvin, ettei kokonaisuus ole sattumalta syntynyt kokoelma kasveja.

Puutarhassa on selkeästi erilaisia maailmoja.

On klassisempaa puistoarkkitehtuuria, suoria linjoja ja leikattuja kasveja, mutta niiden vastapainoksi pehmeitä, mutkittelevia polkuja ja rehevää kasvillisuutta.

Juuri kontrastit tekevät paikasta kiinnostavan.

Koulupuutarhan eri osastoissa riittää tutkittavaa

Jos aikaa on vähän enemmän, kannattaa Koulupuutarhassa kiinnittää huomiota eri osastoihin.

Alapuisto

Alapuisto on pehmeälinjaisempi osa puutarhaa. Siellä kulkevat kaartuvat kävelytiet, ja näkymissä on nurmikkoa, vanhoja puita ja pensaita.

Alueella on myös vesiaiheita ja kalalampi.

Erityisen kiinnostavia ovat vanhat puut. Koulupuutarhassa kasvaa useita lajeja, jotka ovat näin pohjoisessa jo itsessään huomionarvoisia.

Täällä puutarha alkaa näyttää enemmän pieneltä arboretumilta kuin tavalliselta kaupunkipuistolta.

Aukio – Koulupuutarhan sydän

Puutarhan keskellä oleva aukio tuo muuten hyvin rehevään ympäristöön aivan toisenlaista rakennetta.

Aukiota ympäröivät muotoon leikatut kuuset, ja kontrasti kukkapenkkien rennompaan kasvutapaan on hieno.

Minua kiinnostavat puutarhoissa juuri tällaiset jutut: puutarha ei tarvitse koko ajan lisää kasvilajeja näyttääkseen kiinnostavalta. Joskus vahva muoto, linja tai leikattu havukasvi tekee paljon enemmän.

Systemaattinen osasto

Kasveista kiinnostuneelle yksi Koulupuutarhan kiehtovimmista kohdista on systemaattinen osasto.

Kasvit on siellä ryhmitelty kasviheimoittain, joten aluetta voi katsella vähän eri silmällä kuin tavallista koristepuutarhaa.

Keskellä aluetta on vanha aurinkokello, joka on ollut paikallaan jo vuodesta 1920.

Täällä kasvaa muun muassa sarjakukkaiskasveihin, ruusukasveihin, hernekasveihin ja asterikasveihin kuuluvia lajeja.

Eli jos kasvien nimet ja sukulaisuussuhteet kiinnostavat, tässä kohdassa saa kulumaan helposti aikaa.

Hyötykasveja, lääkekasveja ja kasvien perinnöllisyyttä

Koulupuutarhassa näkyy edelleen vahvasti se, että paikka on alun perin rakennettu myös opetusta varten.

Hyötykasvien osastossa on esillä esimerkiksi viljoja, palkokasveja, sipulikasveja, kaalikasveja, maustekasveja, hunajakasveja, kuitukasveja ja lääkekasveja.

Puutarhassa on myös perinnöllisyysoppia havainnollistava osasto, jossa voi tarkastella sitä, miten kasvien värit ja muodot muuttuvat risteytysten seurauksena.

Puutarhaharrastajalle juuri tällaiset osastot tekevät paikasta paljon kiinnostavamman kuin tavallisesta puistosta.

Kasveja ei ole valittu pelkästään siksi, että ne näyttävät hyvältä.

Niiden avulla kerrotaan myös jotain.

Miten kasvit oikein leviävät?

Yksi hauska kokonaisuus on kukkaisbiologiaa esittelevä alue.

Siellä pääsee katsomaan kasvien erilaisia lisääntymis- ja leviämistapoja.

Kaikki kasvit eivät tietenkään odota kiltisti, että ihminen kerää niiden siemenet paperipussiin.

LUE LISÄÄ: KESÄKUKKIEN SIEMENTEN KERÄÄMINEN

Osa levittää siemenensä eläinten mukana, osa rönsyillä, osa mukuloilla ja osa tavalla, joka on saanut kasvin päätymään aivan toiselle puolelle maailmaa.

Puutarhassa on ollut esillä myös niin kutsuttuja painolastikasveja, jotka ovat aikoinaan kulkeutuneet Pietarsaareen laivojen ja muun liikenteen mukana.

Jo se kertoo aika paljon siitä, kuinka vahvasti puutarhan historia liittyy myös Pietarsaaren historiaan satama- ja merenkulkukaupunkina.

Ruusujen ystävän kannattaa tulla kesällä

Koulupuutarhassa on myös oma ruusualueensa.

Se perustettiin nykyiseen muotoonsa 1980-luvun lopulla, ja alueella kasvaa noin sata erilaista ruusulajiketta.

Mukana on muun muassa neidonruusuja, ranskanruusuja, neilikkaruusuja, puistoruusuja ja köynnösruusuja.

Jos siis ruusut ovat oma heikkous, laittaisin myös silloin Koulupuutarhan ehdottomasti kesän Pietarsaari-listalle.

Itse taas voisin viettää aivan liian kauan tutkimassa vanhoja puita, perennoja ja kaikkia niitä kasveja, jotka näyttävät vähän siltä kuin ne olisivat vain sattumalta kasvaneet juuri siihen.

Vaikka eivät tietenkään ole.

Loppukesän Koulupuutarha on ihan eri paikka kuin keväällä

Tämä oli ehkä tämän kierroksen paras muistutus.

Puutarhaa ei oikeastaan koskaan näe valmiina.

Keväällä käydessäni täällä tunnelma oli täysin erilainen. Nyt elokuun lopussa puutarhassa oli jo sitä ensimmäistä pientä syksyn tuntua.

Osa lehdistä oli alkanut kellastua.

Jotkut kukinnot olivat jo ohittaneet parhaat päivänsä.

Samaan aikaan punahatut seisoivat edelleen komeina ja monet suuret perennat olivat kasvaneet valtaviksi.

Puiden latvoihin osuva ilta-aurinko teki koko puistosta jotenkin erityisen hienon.

Ja ehkä juuri siksi tykkään loppukesän puutarhoista niin paljon.

Kaiken ei enää tarvitse olla täydellistä.

Kasveissa näkyy koko kesä.

Pietarsaaren Koulupuutarhalle Green Flag Award 2026–2027

Ja tänä vuonna Koulupuutarha sai myös aika hienon tunnustuksen.

Pietarsaaren Koulupuutarhalle myönnettiin Green Flag Award vuosille 2026–2027.

Suomessa tunnuksen sai vuonna 2026 yhteensä 25 viheraluetta ja Koulupuutarha oli toinen kahdesta kohteesta, jotka saivat tunnuksen ensimmäistä kertaa.

Green Flag Award on kansainvälinen järjestelmä, jossa arvioidaan viheralueiden kunnossapitoa ja hallinnointia sekä muun muassa alueiden laatua, toimivuutta ja käyttäjille tarjoamaa ympäristöä. Suomessa ohjelmaa hallinnoi Viherympäristöliitto ry, ja kansainvälisesti taustalla toimii brittiläinen Keep Britain Tidy.

Ja Koulupuutarhan kohdalla tuomarit nostivat esiin nimenomaan poikkeuksellisen hyvän kunnossapidon, puiston historian ja nykyajan yhdistymisen sekä ammattimaisen hoidon.

Kun paikassa itse kävelee, tunnustusta ei ole kovin vaikea ymmärtää.

Vaikka puutarha on yli sata vuotta vanha, se ei tunnu museolta.

Se elää edelleen.

Koulupuutarha kannattaa lisätä Pietarsaaren nähtävyyksiin

Jos joku googlaa tätä juttua ennen Pietarsaareen tulemista ja miettii, mitä Pietarsaaressa kannattaa nähdä, niin minun vastaus puutarhaihmiselle on aika helppo: käy Koulupuutarhassa.

Se on aivan keskustassa, joten sen vuoksi ei tarvitse järjestää erillistä päiväretkeä.

Kävelykierroksen voi yhdistää keskustaan, kahville tai muuten Pietarsaaren kiertelyyn.

Ja mikä parasta, paikka näyttää eri vuodenaikoina erilaiselta.

Keväällä siellä on yksi puutarha.

Keskikesällä toinen.

Elokuun lopussa taas aivan oma versionsa.

Minulla tämä menee jatkossakin sillä periaatteella, että jos olen Pietarsaaressa ja satun liikkumaan niillä huudeilla, Koulupuutarhan kautta voi aina vähän oikaista.

Paitsi ettei siitä nykyään enää kovin nopeaa oikotietä tule.

Kun joka toisen kasvin äärelle pitää pysähtyä.

Yli sata vuotta myöhemmin alkuperäinen ajatus toimii edelleen

Minusta Koulupuutarhan historiassa hienointa on lopulta se alkuperäinen ajatus.

Puutarha perustettiin, jotta ihmiset oppisivat kasveista ja kiinnostuisivat kasvimaailman kauneudesta, ihmeistä ja hyödyistä.

Aika kunnianhimoinen tavoite yhdelle puutarhalle.

Mutta yli sata vuotta myöhemmin siellä kulkiessani huomasin kuvaavani kasveja, tutkimassa niiden kasvutapoja ja miettimässä, mitä voisin soveltaa omassa puutarhassani.

Eli ilmeisesti suunnitelma toimii edelleen.

Löytyykö blogin lukijoista pietarsaarelaisia tai muita tämän seudun ihmisiä? Entä kuinka monelle Koulupuutarha on tuttu?

The post Pietarsaaren Koulupuutarha appeared first on Sweet Food O´Mine.

Koska jos kesäkukkia kasvattaa paljon, siemeniin saa keväällä uppoamaan yllättävän summan rahaa. Yksi siemenpussi ei tietysti vielä taloutta kaada, mutta kun ostoskoriin ilmestyy kehäkukkaa, samettikukkaa, krassia, tuoksuhernettä ja kymmenen muuta lajiketta, alkaa loppusumma kummasti kasvaa.

Kesäkukkien siementen kerääminen – näin saat ensi vuoden kukat lähes ilmaiseksi

Voi sanoa, että siementen keräämisellä säästää selvää rahaa. Jo muutamasta onnistuneesti kypsyneestä kukinnosta voi saada lajista riippuen kymmeniä tai jopa satoja siemeniä. Käytännössä yhdestä kasvista voi siis saada seuraavan vuoden kukkapenkkiin melkoisen määrän uusia taimia lähes ilmaiseksi.

Ja minusta tämä on muutenkin yksi puutarhan parhaista kiertokuluista: keväällä kylvät siemenen, kesällä nautit kukinnasta ja loppukesällä keräät seuraavan kasvukauden siemenet talteen.

Itse kerään talteen muun muassa kehäkukan, ruusumalvan, samettikukan, tuoksuherneen, akileijan ja krassin siemeniä. Myöhemmin vuorossa ovat myös kesäkurpitsan ja kurpitsan siemenet – niiden kohdalla on kuitenkin muutama tärkeä asia, jotka kannattaa tietää ennen kuin pistää siemenet ensi keväänä multaan.

Miksi kesäkukkien siemeniä kannattaa kerätä itse?

Ensimmäinen syy on tietysti raha.

Jos tykkäät kasvattaa paljon kesäkukkia, siemenpussien ostaminen joka kevät maksaa helposti huomattavasti enemmän kuin tulee ajatelleeksikaan. Omista kasveista kerätyt siemenet eivät sen sijaan maksa käytännössä mitään. Tarvitaan lähinnä muutama paperipussi, kuiva paikka ja pieni hetki aikaa.

Siementen keräämisessä on muitakin hyviä puolia.

Voit lisätä juuri niitä kasveja, jotka ovat menestyneet omassa puutarhassasi hyvin. Voit kerätä suurempia määriä siemeniä kuin yhdessä kaupallisessa pussissa yleensä on. Ylimääräisiä siemeniä voi myös vaihtaa ystävien ja muiden puutarhaharrastajien kanssa.

Eikä omien siementen kerääminen rajoitu kesäkukkiin. Talteen voi ottaa monien yksivuotisten kukkien lisäksi myös kaksi- ja monivuotisten kasvien eli perennojen siemeniä. Kaikki kasvit eivät toki lisäänny siemenestä samanlaisina kuin emokasvi ja joidenkin siementen itämiseen tarvitaan esimerkiksi kylmäkäsittely. Mutta juuri siinä piilee osa tämän homman hauskuudesta.

Koko puutarhaa ei tarvitse seuraavana vuonna rakentaa kaupasta ostettujen taimien ja siemenpussien varaan.

Milloin kesäkukkien siemenet kerätään?

Tämä on oikeastaan koko homman tärkein kohta.

Siementen keräämisessä ei kannata seurata niinkään kalenteria vaan kasvia itseään.

Eri kasvit kypsyttävät siemenensä aivan eri aikaan. Ensimmäisiä siemeniä voi päästä keräämään jo keskikesällä, kun taas osa valmistuu vasta loppukesällä tai pitkälle syksyyn. Myös kasvupaikka, lämpötila, sateet ja kesän sää vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti siemenet kypsyvät.

Useimmilla  kukkakasveilla hyvä merkki on se, että kukinnon tai siemenkodan vihreys alkaa hävitä ja rakenne muuttuu kuivaksi, kellanruskeaksi tai ruskeaksi. Kypsä siemen on yleensä täyttynyt ja kiinteä eikä enää ns. pehmeä ja vetinen.

Monien lajien kypsät siemenet myös irtoavat kasvista varsin helposti.

Tätä ei kuitenkaan kannata tulkita liian kirjaimellisesti niin, että jokaisen siemenen pitäisi olla tummanruskea ennen keräämistä. Lajien välillä on eroja. Esimerkiksi kehäkukalla siemeniä voidaan kerätä jo niiden ollessa hyvin kehittyneitä, vaikka ne eivät näyttäisi samalta kuin jonkin toisen kasvin täysin ruskeat siemenet.

Nyrkkisääntö on: anna siemenen kehittyä kasvissa mahdollisimman valmiiksi, mutta ehdi paikalle ennen kuin kasvi ehtii itse kylvää koko sadon maahan.

Siemenkotien kanssa joutuu välillä olemaan nopea. Kun ne saavuttavat täydellisen kypsyyden, joidenkin kasvien seuraava ohjelmanumero on nimittäin levittää siemenensä mahdollisimman tehokkaasti ympäri puutarhaa.

Paras sää siementen keräämiseen on kuiva sää

Siementen kerääminen kannattaa ajoittaa kuivaan päivään.

Jos siemenkodat ovat sateesta tai aamukasteesta märkiä, niiden mukana tulee helposti ylimääräistä kosteutta. Kostea kasvimateriaali ja kosteat siemenet puolestaan lisäävät homehtumisen ja pilaantumisen riskiä säilytyksen aikana.

Jos mahdollista, odota siis poutapäivää ja anna aamukasteen kuivua ennen keräämistä.

Tämä on varsinkin Suomen loppukesässä välillä helpommin sanottu kuin tehty. Jos sääennuste näyttää seuraavat kaksi viikkoa lähinnä harmaan eri sävyjä, voi kypsät siemenkodat kerätä suojaan ja antaa niiden kuivua loppuun sisällä ilmavasti.

Tärkeintä on, ettei kosteita siemeniä suljeta suoraan tiiviiseen purkkiin tai muovipussiin.

Näin keräät kukkien siemenet talteen

Itse pidän tämän mahdollisimman yksinkertaisena. Siementen keräämiseen ei tarvita mitään erityisiä puutarhavälineitä.

1. Valitsen terveet ja hyvin kasvaneet kasvit. Jos tarkoituksena on kasvattaa siemenistä uusia kasveja, kerään mieluiten siemenet elinvoimaisista yksilöistä.
2. Tarkistan, että siemenet ovat kehittyneet tarpeeksi pitkälle. Katson siemenkotien väriä, kuivumista ja sitä, irtoavatko siemenet jo helposti.
3. Kerään siemenet kuivalla säällä paperipussiin tai avoimeen astiaan. Paperi on tässä vaiheessa muovia parempi vaihtoehto, koska kosteus pääsee haihtumaan.
4. Kirjoitan kasvin nimen heti talteen. Tämä kannattaa tehdä saman tien, eikä viiden minuutin päästä. Kuusi erilaista ruskeaa siemenkasaa näyttää pöydällä yllättävän nopeasti täsmälleen samalta.
5. Annan siementen kuivua kunnolla. Levittelen siemenet tai kokonaiset siemenkodat esimerkiksi paperille ilmavaan, kuivaan paikkaan. Paksummat siemenkodat saavat kuivua rauhassa ennen siementen irrottamista.
6. Puhdistan siemenet ylimääräisestä kasvijätteestä. Kuoret, varrenpätkät ja muu roska kannattaa poistaa mahdollisimman hyvin ennen pitkäaikaista säilytystä.
7. Pakkaan täysin kuivat siemenet merkittyihin paperipusseihin tai kirjekuoriin. Laitan mukaan vähintään kasvin nimen, lajikkeen jos tiedän sen sekä keräysvuoden.

Kuivat siemenpussit voi vielä laittaa kannelliseen rasiaan tai muuhun tiiviiseen säilytysastiaan. Siemenet säilyvät parhaiten kuivassa, viileässä ja pimeässä. Jos niitä säilyttää jääkaapissa, siementen täytyy olla kunnolla kuivattuja ja tiiviisti pakattuja, jotta kosteus ja kondensoituminen eivät pilaa niitä.

Älä unohda kirjoittaa pussin kylkeen, mitä siellä on

Tämä ansaitsee ihan oman väliotsikkonsa, koska olen täysin varma, että jokainen siemeniä kerännyt on joskus ajatellut:

Kyllähän minä tämän muistan.

Et muista.

Kun pöydällä on viisi paperipussia täynnä mustia, ruskeita ja beigejä pikkuruisia siemeniä, itseluottamus alkaa kummasti karista.

Kirjoita siis nimi heti ylös.

Lisäksi merkitsen myös keräysvuosi. Halutessa mukaan voi kirjoittaa vielä värin tai kasvupaikan, esimerkiksi:

Akileija – tumma violetti – 2026

Se ei silti tarkoita, että seuraavan vuoden akileija varmasti kukkisi täsmälleen samanvärisenä. Siihen päästään kohta.

Kehäkukan siementen kerääminen on todella helppoa

Kehäkukka (Calendula officinalis) kuuluu omiin suosikkeihini myös siksi, että sen siementen kerääminen on niin kiitollista.

Kukan lakastuttua sen keskelle alkaa muodostua hauskan näköinen siemenkehä. Kehäkukan siemenet ovat kaarevia ja erikokoisia, ja yhdessä kukinnossa niitä voi olla melkoinen määrä.

Annan kukinnon kuivua kasvissa niin pitkälle kuin sää sallii. Kun siemenet ovat hyvin kehittyneet, kuivahtaneet ja irtoavat helposti, kerään kukkapään talteen ja kuivatan siemenet vielä sisällä ennen pakkaamista.

Kehäkukka myös kylväytyy mielellään itse, joten jos siemenpäät jättää rauhaan, keväällä saattaa löytyä taimia paikoista, joihin niitä ei varsinaisesti kukaan muista kylväneensä.

Ja juuri tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhdestä tai kahdesta kasvista voi saada aivan järjettömän määrän materiaalia seuraavan kesän kylvöihin.

Samettikukan siementen kerääminen

Samettikukilla (Tagetes) siemenet löytyvät kuivuneen kukinnon sisältä.

Kun kukka on kuihtunut ja kukkapohjus kuivunut kunnolla, sen voi avata. Sisältä löytyy pitkiä, kapeita siemeniä, jotka ovat tyypillisesti tummia ja toisesta päästä vaaleampia.

Jos koko kesän nyppii kaikki kuihtuneet kukat pois, samettikukka käyttää voimansa uusien kukkien muodostamiseen. Siementen keräämistä varten jätän loppukesällä muutamia hyviä kukkia rauhaan kypsyttämään siemeniä.

Tässä onkin pieni vaihtokauppa: kuihtuneiden kukkien poistaminen pidentää kukintaa, siementen kypsyttäminen taas vie kasvin energiaa ja vie kasvua kohti kasvukauden loppua.

Siksi siemenkukkia ei tarvitse jättää koko kasvia täyteen. Muutamasta hyvästä kukinnosta tulee yleensä jo enemmän siemeniä kuin seuraavana keväänä tarvitsee.

Ruusumalvan siementen kerääminen

Ruusumalvalla siemenet muodostuvat kukan keskelle tyypilliseen malvakasvien kiekko- tai rengasmaiseen hedelmään. Kun se kypsyy ja kuivuu, yksittäiset siemenlohkot voidaan erotella toisistaan.

Kerään nämäkin vasta, kun ne ovat kunnolla kehittyneet ja alkaneet kuivua.

Ruusumalva on monivuotinen kasvi, joten tässä siementen keräämisellä ei ole tarkoitus vain korvata menetettyä kasvia, vaan saada helposti lisää taimia eri puolille puutarhaa.

Perennojen kanssa on hyvä muistaa, etteivät kaikki siemenestä kasvatetut kasvit kuki vielä ensimmäisenä kasvuvuotenaan. Lisäksi monien monivuotisten lajien siementen itämistä parantaa tai jopa edellyttää kylmäjakso. Tällaiset siemenet voidaan lajista riippuen kylvää esimerkiksi syksyllä ulos, jolloin talvi hoitaa kylmäkäsittelyn luonnollisesti.

Akileijan siementen kerääminen – lopputulos voi olla yllätys

Akileija on aivan loistava kasvi omien siementen keräämiseen, mutta sen kanssa kannattaa hyväksyä yksi asia jo etukäteen:

lapsesta ei välttämättä tule äitinsä näköistä.

Akileijat risteytyvät puutarhassa helposti keskenään. Jos lähellä kasvaa useita eri lajikkeita tai värejä, pölyttäjät kuljettavat siitepölyä kukasta toiseen ja siemenestä kasvava jälkeläinen voi olla aivan erivärinen tai -muotoinen kuin kasvi, josta siemen kerättiin.

Minusta tämä tekee akileijoista lähinnä kiinnostavampia.

Kun siemenkodat muuttuvat ruskeiksi ja kuiviksi, niiden sisällä olevat pienet tummat siemenet ovat valmiita kerättäviksi. Siemenkodat kannattaa kuitenkin napata ennen kuin ne avautuvat ja kylvävät sisällön itse maahan.

Jos siis haluat täsmälleen tietyn akileijalajikkeen, siemenlisäys ei ole varmin tapa säilyttää ominaisuuksia. Jos taas tykkäät yllätyksistä, anna mennä.

Tuoksuherneen siementen kerääminen

Tuoksuherne (Lathyrus odoratus) muodostaa kukinnan jälkeen palkoja.

Jos tavoitteena on ”kukittaa” tuoksuhernettä mahdollisimman pitkään, kuihtuneet kukat kannattaa normaalisti poistaa, sillä palkojen ja siementen kehittäminen ohjaa kasvin energiaa pois uudesta kukinnasta.

Loppukesällä jätän kuitenkin muutamia palkoja tarkoituksella kypsymään.

Palkojen annetaan kasvaa täysikokoisiksi ja kuivua. Kun ne muuttuvat ruskeiksi ja paperimaisiksi, niiden sisällä olevat herneen näköiset siemenet ovat valmiita talteen.

Palkoja kannattaa tarkkailla, sillä täysin kypsänä ne voivat aueta ja vapauttaa siemenensä itse.

Ja yksi tärkeä huomio: vaikka tuoksuherneen siemen näyttää herneeltä, tuoksuherneen palkoja tai siemeniä ei pidä syödä. Tuoksuherne on koristekasvi, ei ruokaherne.

Krassin siementen kerääminen

Krassi (Tropaeolum majus) tekee niin suuria siemeniä, että niiden keräämisessä saa olla jo aika huolimaton, jos onnistuu hukkaamaan ne kaikki.

Kukinnan jälkeen kehittyvät siemenet ovat aluksi vihreitä. Kypsyessään ne vaalenevat ja kuivuvat, ja osa putoaa maahan itsestään.

Kerään täysikokoiset, kypsyneet siemenet joko kasvista tai maahan pudonneina ja annan niiden kuivua sisällä kunnolla ennen talvisäilytystä.

Krassi on erinomainen kasvi aloittaa omien siementen kerääminen, koska siemen on suuri, helposti tunnistettava ja käsiteltävä.

Knoppitieto: mitä F1 siemen tarkoittaa ja miksi siitä ei kannata kerätä siemeniä, jos haluat saman kasvin?

Tämä on ehkä tärkein asia ymmärtää ennen kuin alat järjestelmällisesti kerätä omia siemeniä.

Jos alkuperäisen siemenpussin lajikenimen perässä lukee F1, kyseessä on ensimmäisen sukupolven hybridi.

F1-lajike tuotetaan risteyttämällä tarkoituksella kaksi tarkoin valittua vanhempaislinjaa. Näin ensimmäisestä eli F1-sukupolvesta saadaan hyvin yhtenäinen kasvusto, johon voidaan yhdistää esimerkiksi hyvä kasvuvoima, tietty väri, satoisuus, koko tai taudinkestävyys.

Tämän vuoksi F1-siemenet ovat usein tavallisia vapaapölytteisiä siemeniä kalliimpia. Vanhempaislinjojen ylläpitäminen ja kontrolloitu risteytys vaativat enemmän työtä kuin tavallinen siementuotanto.

Mutta sitten tulee se juju.

F1-kasvista kerätty siemen ei ole enää F1.

Seuraavassa eli F2-sukupolvessa ominaisuudet alkavat periytyä ja yhdistyä uudella tavalla. Siemen voi aivan hyvin itää ja siitä voi kasvaa täysin elinkelpoinen kasvi, mutta kasvi ei välttämättä muistuta sitä F1-kasvia, josta siemen kerättiin.

Jos siis haluat ensi vuonna täsmälleen saman lajikkeen ominaisuudet, F1-kasvista ei ole järkevää säästää siementä tätä tarkoitusta varten.

Jos taas kasvatat ihan uteliaisuudesta ja pieni geneettinen bingo kiinnostaa, kukaan ei estä kokeilemasta.

Vapaapölytteisten lajikkeiden siementen säästäminen on yleensä ennustettavampaa. Silloinkin hyönteisten tekemä ristipölytys voi kuitenkin muuttaa seuraavan sukupolven ominaisuuksia, jos lähistöllä kasvaa yhteensopivia lajikkeita.

Entä kesäkurpitsan ja kurpitsan siementen kerääminen?

Kerään myöhemmin myös kesäkurpitsan ja kurpitsan siemeniä, mutta näissä ei kannata toimia aivan samalla logiikalla kuin kehäkukan kanssa.

Ensinnäkin tavalliseen ruokakäyttöön poimittu kesäkurpitsa kerätään biologisesti hyvin nuorena. Sen siemenet eivät siinä vaiheessa välttämättä ole vielä täysin kehittyneet kylvösiemeniksi.

Jos kesäkurpitsasta halutaan kerätä siementä, siemeneksi valitun hedelmän annetaan kasvaa huomattavasti tavallista syöntikokoa pidemmälle ja kypsyä kunnolla.

Sitten tulee vielä isompi asia: kurpitsakasvit risteytyvät helposti.

Kesäkurpitsa, monet kurpitsat ja koristekurpitsat kuuluvat Cucurbita-sukuun, ja saman lajin eri lajikkeet voivat pölyttyä keskenään hyönteisten välityksellä. Risteytyminen ei muuta sitä hedelmää, jota parhaillaan kasvatat ja syöt. Muutos näkyy vasta, kun tästä hedelmästä kerätty siemen kylvetään ja kasvatetaan seuraavana vuonna.

Silloin tuloksena ei välttämättä olekaan samanlainen kesäkurpitsa kuin emokasvi.

Jos haluaa säilyttää kurpitsalajikkeen ominaisuudet luotettavasti, pitää tietää tarkkaan, mitä lajia ja lajiketta kasvattaa, välttää F1-hybridejä ja estää ei-toivottu ristipölytys esimerkiksi kontrolloidulla käsinpölytyksellä.

Kotipuutarhassa tämä tekee kurpitsojen siemensäästöstä selvästi kukkien siementen keräämistä haastavampaa.

Tärkeä huomio itse kerätyistä kurpitsansiemenistä

Kurpitsojen kohdalla on vielä yksi asia, jonka haluan nostaa erikseen esiin.

Kurkkukasvit voivat muodostaa kurbitasiineiksi kutsuttuja erittäin karvaan makuisia yhdisteitä. Viljellyissä kesäkurpitsoissa niiden määrä on normaalisti hyvin pieni, mutta itse säästetyistä, risteytyneistä siemenistä kasvatetuissa kasveissa voi poikkeustapauksissa esiintyä voimakasta kitkeryyttä.

Tämä riski on yksi syy siihen, miksi kurpitsojen siementen säästäminen vaatii hieman enemmän tietoa kuin vaikkapa kehäkukan tai samettikukan siementen kerääminen.

Ovatko omista siemenistä kasvavat kukat samanlaisia kuin emokasvi?

Eivät välttämättä ja tämä on hyvä tietää ja ottaa huomioon.

Siemen syntyy suvullisen lisääntymisen tuloksena, jolloin uuden kasvin perimä muodostuu vanhempien geenien yhdistelmästä. Siksi siemenestä syntyvä kasvi ei lähtökohtaisesti ole emokasvin geneettinen kopio samalla tavalla kuin esimerkiksi pistokkaasta lisätty kasvi.

Lajilla ja lajikkeella on kuitenkin valtava merkitys.

Vakiintuneista, vapaapölytteisistä lajikkeista voidaan saada hyvin emokasvin kaltaisia jälkeläisiä, etenkin jos ristipölytystä muiden lajikkeiden kanssa ei tapahdu. Toisilla kasveilla vaihtelu on paljon suurempaa.

Akileija on tästä tosiaan klassinen esimerkki. Se voi antaa seuraavana kesänä aivan oman versionsa siitä, mitä kuvittelit kylväneesi.

Mutta siinä onkin oikeastaan minusta juuri omien siementen keräämisen viehätys. Kaiken ei tarvitse olla joka vuosi prikulleen samanlaista.

Kannattaako kaikki kuihtuneet kukat säästää siemeniksi?

Ei todellakaan.

Useilla kesäkukilla kuihtuneiden kukkien säännöllinen poistaminen pitää kasvin kukinnassa pidempään. Jos annat jokaisen kukan tehdä siemeniä heti keskikesästä lähtien, kasvi alkaa käyttää energiaa lisääntymiseen uuden kukinnan sijasta.

Siksi teen itse mieluummin niin, että annan kasvin kukkia kunnolla ja valitsen loppukesällä muutamia erityisen hyviä kukintoja siementuotantoon.

Muutamakin siemenpää voi riittää valtavaan määrään taimia.

Tähän ei siis tarvitse uhrata koko kukkapenkkiä.

Mistä kasveista siemenet kannattaa ottaa?

Jos minulla on valinnanvaraa, kerään siemenet hyväkuntoisista ja elinvoimaisista kasveista.

Jos kyseessä on lajike, jossa yksilöiden välillä on vaihtelua, valitsen tietysti ne kasvit, joiden ominaisuuksista itse pidän: kaunis väri, runsas kukinta, hyvä kasvutapa tai erityisen vahva kasvi.

Vapaapölytteisistä kasveista siementä kannattaa mahdollisuuksien mukaan kerätä useammasta kuin yhdestä yksilöstä. Näin seuraavan sukupolven geneettinen monimuotoisuus säilyy paremmin kuin silloin, jos kaikki siemenet otetaan vuodesta toiseen yhdestä ainoasta kasvista.

Miten omat siemenet säilytetään talven yli?

Siementen kolme pahinta vihollista säilytyksen aikana ovat käytännössä kosteus, lämpö ja huono pakkaaminen.

Ennen säilytykseen laittamista siementen pitää olla kunnolla kuivia.

Pienet määrät pakkaan nimettyihin paperipusseihin tai kirjekuoriin. Paperipussit voi sen jälkeen laittaa tiiviimpään kannelliseen rasiaan.

Säilytyspaikan kannattaa olla kuiva, pimeä ja viileä.

Jääkaappisäilytyskin toimii monille siemenille hyvin, kun siemen on ensin kuivattu huolellisesti ja pakkaus on tiivis. Tavalliselle kotipuutarhurille tärkein asia on kuitenkin välttää jatkuvasti lämmintä ja kosteaa säilytyspaikkaa.

Ja jälleen kerran: merkitse vuosi.

Siemen ei ole ikuinen. Itävyys heikkenee ajan myötä, ja vauhti vaihtelee kasvilajeittain.

Siementen kerääminen on puutarhan ehkä edullisin harrastus

Minusta tässä on lopulta jotain aika hienoa.

Kun keväällä ostat pienen pussillisen siemeniä ja kasvatat niistä kasvin, se ei välttämättä ole yhden kesän ostos. Jos kasvi tekee kunnolla siemeniä, sama hankinta voi jatkaa elämäänsä puutarhassa vuodesta toiseen.

Yhdestä kehäkukasta voi tulla seuraavana vuonna kokonainen kehäkukkapenkki. Muutamasta samettikukasta saa siemenet ruukkujen täydeltä taimia. Akileija voi päättää tehdä kokonaan uuden värisen jälkeläisen, jota sinulla ei ole koskaan aiemmin ollut.

Ja samalla säästät ihan oikeasti rahaa.

Jos siis puutarhassa näkyy loppukesällä ruskeita, kuivia ja vähän rähjäisen näköisiä kukintoja, niitä ei kannata automaattisesti leikata kompostiin.

Siellä saattaa olla ensi kesän kukkapenkki valmiiksi pakattuna.

Kesäkukkien siementen kerääminen ei vaadi kasvihuonetta, erikoisvälineitä tai vuosien kokemusta. Aloita vaikka kehäkukasta, samettikukasta tai krassista. Kerää kypsät siemenet kuivalla säällä, anna niiden kuivua kunnolla, merkitse pussit ja säilytä ne viileässä ja kuivassa.

Keväällä ei sitten tarvitsekaan aloittaa kaikkea taas nollasta.

Pieni paperipussi, joka näyttää syksyllä aika vaatimattomalta, voi sisältää ensi kesänä satojen eurojen taimimäärän ja ainakin paljon enemmän kukkia kuin pussin koosta voisi päätellä.

The post Kesäkukkien siementen kerääminen appeared first on Sweet Food O´Mine.

Syötävä metsäpuutarha– kuinka luoda monikerroksinen, itseään ylläpitävä ekosysteemi

Perinteisessä viljelyssä monivuotiset ja yksivuotiset kasvit kasvavat usein erillään, mutta metsäpuutarhassa ne sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Hedelmäpuut, marjapensaat, monivuotiset vihannekset ja maanpeitekasvit elävät rinnakkain ja tukevat toisiaan. Kun kerrokset ovat tasapainossa, ne muodostavat itseään ylläpitävän järjestelmän, jossa rikkakasvien kitkeminen, kastelu ja maan muokkaaminen vähenevät merkittävästi.

Luonnon inspiroima kerroksellisuus

Metsäpuutarhan perustana toimii luonnonmetsän kaltainen rakenne, jossa kasvit jakautuvat eri tasoille. Ylimpänä kohoavat hedelmäpuut, joiden latvusto suojaa alempia kasveja liialta auringolta ja tuulelta. Niiden alapuolella kasvavat marjapensaat, jotka hyötyvät puiden tarjoamasta mikroilmastosta. Alempana viihtyvät monivuotiset vihannekset ja yrtit, joiden juuret sitovat ravinteita maaperään ja parantavat sen rakennetta. Maanpinnan peittävät matalammat kasvit, kuten ahomansikka, estävät rikkakasvien leviämistä, sitovat myös kosteutta ja parantavat maaperän rakennetta samalla, kun ne tuottavat satoa ja houkuttelevat pölyttäjiä.

Tällainen kerroksellinen rakenne tarkoittaa, että jokaisella kasvilla on oma paikkansa ja tehtävänsä puutarhassa. Omenapuu ei kilpaile ahomansikan kanssa, koska ne kasvavat eri tasoilla ja hyödyntävät eri resursseja. Mustaherukka viihtyy varjossa, jossa monet muut kasvit eivät menestyisi, ja puolukka muodostaa tiheitä mattoja, jotka tukahduttavat rikkakasveja. Jokainen kasvi tukee kokonaisuutta, ja mitä enemmän ne saavat kasvaa luonnollisessa tasapainossa, sitä vähemmän puutarhurin tarvitsee puuttua niiden hoitoon.

Suomalaiset kasvit metsäpuutarhassa

Suomen luonto tarjoaa erinomaisia esimerkkejä kasveista, jotka soveltuvat metsäpuutarhaan. Omenapuut ovat perinteisiä hedelmäpuita, jotka kestävät pohjoisen ilmaston vaihteluita. Marjapensaat, kuten mustaherukka, karviainen ja pensasmustikka, ovat kotipuutarhoissa tuttuja, mutta ne soveltuvat myös metsäpuutarhamaiseen viljelyyn. Pensasmustikka taas muodostaa tiivistynyttä kasvustoa, joka laajenee ajan myötä. Näin ne voivat ajan myötä täyttää oman tilansa luonnollisesti ja löytää tasapainon ympäröivän kasvillisuuden kanssa.

Luonnon omat marjat, kuten mustikka, puolukka ja karpalo, ovat erinomaisia valintoja metsäpuutarhan alimpiin kerroksiin. Ne kasvavat Suomessa luonnostaan metsien pohjakerroksessa, joten ne eivät vaadi suuria hoitotoimenpiteitä. Mustikka viihtyy happamassa maassa ja leviää ajan myötä laajemmalle, kun taas puolukka kestää hyvin kuivuutta ja kasvaa tiheinä, maanpeitettä muodostavina ryhminä.

Maanparannuksen ja luonnollisen lannoituksen kannalta hyödyllisiä kasveja ovat esimerkiksi tyrni ja lepät, jotka sitovat typpeä ja parantavat maaperän hedelmällisyyttä.  Lähde: Oulun yliopisto

Lisäksi monet monivuotiset vihannekset, kuten maa-artisokka ja raparperi, sopivat metsäpuutarhaan, koska ne kestävät eri vuodenaikojen vaihteluita ja tuottavat satoa vuodesta toiseen.

Miten metsäpuutarha hoitaa itse itsensä?

Metsäpuutarha on luonnonmukainen viljelymenetelmä juuri siksi, että se vähentää jatkuvan hoitamisen tarvetta. Kun kasvit on valittu oikein ja istutettu niiden luontaisille paikoille, ne alkavat hoitaa itse itseään. Suuret puut tarjoavat varjoa, jolloin maaperä ei kuivu yhtä nopeasti ja kastelun tarve vähenee. Maanpeitekasvit suojaavat eroosiolta ja pitävät rikkakasvit kurissa, jolloin maan muokkausta ja kitkemistä tarvitaan vähemmän.

Orgaanisen aineksen, kuten lehtien ja kasvien jäännösten, hajoaminen palauttaa maaperään jatkuvasti uusia ravinteita. Sienet ja mikro-organismit hajottavat tätä ainesta, jolloin maa pysyy elävänä ja hedelmällisenä ilman lannoitusta. Esimerkiksi lehtikarikkeesta muodostuva multakerros on erinomainen tapa parantaa maata ilman keinotekoisia lisäaineita.

Puutarhurin tehtäväksi jää lähinnä istutusten alkuvaiheen hoitaminen ja kasvien välisten suhteiden havainnointi. Kun kokonaisuus on tasapainossa, metsäpuutarha alkaa toimia itsenäisesti, ja sato paranee vuosi vuodelta ilman suurta työmäärää.

Luonnonmukainen ja monivuotinen tulevaisuuden puutarha

Metsäpuutarhan idea on yksinkertainen: se jäljittelee luonnon toimivia järjestelmiä ja yhdistää ne hyötykasvien viljelyyn. Tämä tarkoittaa, että se tuottaa ruokaa, parantaa maaperää, suojelee luonnon monimuotoisuutta ja vaatii vähemmän työtä kuin perinteinen viljely.

Tällainen puutarha on pitkäaikainen investointi, mutta se palkitsee vuodesta toiseen. Kun kasvit saavat kasvaa luonnollisessa tasapainossa, ne kestävät paremmin sään vaihteluita ja kasvavat ilman keinotekoisia tukitoimia. Metsäpuutarha on siis samalla sekä perinteinen että tulevaisuuden tapa viljellä ruokaa – se yhdistää vanhan ajan omavaraisuuden ja nykyaikaisen ekologisen ajattelun.

Kun antaa luonnon tehdä osan työstä, puutarhan hoito muuttuu kevyemmäksi ja luonto kiittää. Metsäpuutarha ei ole vain satoisa ja kaunis, vaan myös ekologisesti kestävä tapa elää sopusoinnussa ympäristön kanssa.

The post Syötävä metsäpuutarha appeared first on Sweet Food O´Mine.

Tässä kokonaisuudessa kahden lempi kasvatettavani, kesäkurpitsan rehevyys ja kehäkukkien loisto ovat avainasemassa – ne eivät ainoastaan luo kauneutta, vaan myös tukevat puutarhan ekosysteemiä. Monivuotisten kasvien, kuten omenapuiden, marjapensaiden, poimulehtien sekä isoäidiltä perittyjen perennojen, lisäksi annan luonnon omien ”istutusten”, kuten vadelmien, mustikkamättäiden, nokkosten ja heinien, kasvaa osana puutarhaani. Tämä tekee siitä monimuotoisen ja ekologisesti kestävän.

Elävä ja ekologinen puutarha

Kesäkurpitsa – rehevä ja satoisa puutarhan valtias

Kesäkurpitsa (Cucurbita pepo) on yksi suosikkikasveistani. Se ei ainoastaan kasva nopeasti ja tuota runsasta satoa, vaan sen rehevä kasvutapa myös varjostaa maata ja vähentää rikkakasveja, mikä tekee siitä erinomaisen valinnan luonnonmukaiseen viljelyyn.

Miksi kesäkurpitsa kuuluu luonnonmukaiseen puutarhaan?

✔ Vähentää rikkakasveja – Suuret lehdet peittävät maan ja estävät ei-toivottujen kasvien kasvua.
✔ Hyödyntää kompostia – Kasvupaikan voi perustaa suoraan kompostiin, sillä kesäkurpitsa rakastaa ravinteikasta multaa.
✔ Houkuttelee pölyttäjiä – Sen suuret, keltaiset kukat ovat magneetti mehiläisille ja kimalaisille.
✔ Tuottaa runsaasti satoa – Pari taimea riittää yleensä täyttämään koko perheen tarpeet kesän ajaksi.

Kesäkurpitsan hoitovinkit luonnonmukaisessa puutarhassa

• Istuta aurinkoiseen ja suojaisaan paikkaan – Kasvi rakastaa lämpöä.
• Tue pölyttäjiä – Kesäkurpitsa tarvitsee hyönteisiä tuottaakseen hedelmiä, joten ympärille kannattaa istuttaa pölyttäjien suosimia kukkia, kuten kehäkukkia.
• Ravinteikas maaperä on avain menestykseen – Kompostimulta tai ruohosilppu kasvualustana auttaa kasvia kukoistamaan.
• Kastele säännöllisesti – Kasvi vaatii runsaasti vettä, mutta maan tulisi kuivua kastelujen välillä.

Kehäkukka – puutarhan monitoimikukka

Kehäkukka (Calendula officinalis) on toinen tärkeä kulmakivi puutarhassani. Se ei ole vain kaunis ja iloinen väripilkku, vaan sillä on myös monia hyödyllisiä ominaisuuksia. Kehäkukka karkottaa tuholaisia, houkuttelee pölyttäjiä ja parantaa maaperää. Se sopii täydellisesti istutettavaksi kesäkurpitsan rinnalle, sillä ne tukevat toistensa kasvua.

Kehäkukan ekologiset hyödyt

🌿 Torjuu tuholaisia – Kehäkukan voimakas tuoksu karkottaa haitallisia hyönteisiä, kuten kaaliperhosia ja sukkulamatoja.
🐝 Houkuttelee pölyttäjiä – Mehiläiset ja perhoset rakastavat sen runsasta kukintaa.
🌱 Toimii viherlannoitteena – Kehäkukan lehdet ja varret voi lisätä kompostiin, jossa ne hajoavat nopeasti ja tuovat ravinteita takaisin maaperään.
🌼 Syötävä ja lääkinnällinen – Kehäkukan terälehdet ovat syötäviä, ja niitä voi käyttää esimerkiksi salaateissa tai tehdä rauhoittavia salvoja ja öljyjä.

Luonnonmukainen puutarha on monimuotoinen ekosysteemi

Puutarhani ei ole vain viljelyalue – se on elävä kokonaisuus, jossa ihmisen kädenjälki ja luonnon vapaus kohtaavat. Annan tilaa myös monivuotisille kasveille, kuten omenapuille, marjapensaille, poimulehdille ja isoäidiltä perityille perennoille, jotka sulautuvat luonnollisesti vadelmapensaiden, mustikkamättäiden, nokkosten ja heinien kanssa. Tämä tekee puutarhasta monimuotoisen ja tukee alueen luonnollista ekosysteemiä.

Miten annan luonnon ja viljelyn yhdistyä?

🌿 En poista kaikkia rikkakasveja – Nokkoset ovat perhosten toukkien ravintokasveja, ja heinikko tarjoaa suojapaikan hyönteisille.
🌳 Hyödynnän luonnolliset istutukset – Mustikkamättäät ja luonnonvaraiset vadelmat saavat kasvaa vapaasti.
🌻 Käytän luonnonmukaista katetta – Nurmijäte, ruohosilppu ja pudonneet lehdet toimivat maanparannusaineina ja kosteudenpidättäjinä.

Nurmijätteen hyödyntäminen – luonnonmukainen kate

Pidän puutarhassani myös nurmialueita, mutta en suinkaan leikkaa nurmikkoa turhaan. Kerään leikkuujätteen ja käytän sitä katteena, mikä on erinomainen tapa pitää maaperä elinvoimaisena.

Miksi käytän nurmijätettä katteena?

✔ Pidättää kosteutta – Vähentää kastelun tarvetta, etenkin kuivina kausina.
✔ Parantaa maaperää – Nurmijäte hajoaa ajan myötä ja lisää maahan orgaanista ainesta.
✔ Torjuu rikkakasveja – Estää valon pääsyn rikkakasvien siemenille, mikä vähentää niiden itämistä.
✔ Houkuttelee hyödyllisiä maaperäeliöitä – Katteen alla mikro-organismit ja madot viihtyvät, parantaen maaperän rakennetta.

Elävä ja ekologinen puutarha – harmoniaa ja satoa luonnon ehdoilla

Puutarhani ei ole täydellisen siisti eikä viimeisen päälle suunniteltu, mutta se elää, kasvaa ja tuottaa satoa vuodesta toiseen. Kesäkurpitsan runsas vihreys, kehäkukkien iloinen loisto ja luonnon monimuotoisuus tekevät siitä paitsi kauniin myös ekologisesti kestävän.

Kun annamme luonnon tulla osaksi viljelyä, saamme terveempiä kasveja, parempaa satoa ja elinvoimaisemman ympäristön. Jokainen kukka, mehiläinen ja mullan alla möyrivä mato ovat osa tätä suurta ja jatkuvasti muuttuvaa kokonaisuutta.

Luonto tietää, miten se haluaa kasvaa – me voimme vain tukea sitä oikeaan suuntaan.

The post Elävä ja ekologinen puutarha appeared first on Sweet Food O´Mine.

Miten siis parantaa maaperän kuntoa ilman keinolannoitteita? Tässä postauksessa käsitellään orgaanisen aineksen merkitystä, maaperän pieneliöstön tukemista, typensitojakasvien hyödyntämistä sekä kateviljelyn vaikutuksia.

Maanparannus – kuinka hoitaa puutarhan maaperää ilman keinolannoitteita

1. Orgaaninen aines – maaperän elinvoiman perusta

Orgaaninen aines on keskeinen tekijä maaperän terveydelle. Se parantaa maan rakennetta, lisää ravinteiden ja veden pidätyskykyä sekä tukee mikrobien ja pieneliöiden toimintaa, jotka vapauttavat ravinteita kasvien käyttöön.

Miten lisätä orgaanista ainesta luonnollisesti?

• Kompostointi: Kompostin lisääminen maahan nostaa humuspitoisuutta ja parantaa maan mururakennetta.

  Biolan

• Eloperäinen kate: Ruohosilppu, olki ja lehtikarike auttavat säilyttämään maaperän kosteuden ja estävät eroosiota. Katteet suojaavat maata kuivumiselta ja rikkakasveilta sekä tarjoavat ravinteita hajotessaan.

  Meillä Kotona

• Viherlannoitus: Typensitojakasvien, kuten apilan tai sinimailasen, viljely ja niiden maahan muokkaaminen lisää humusta ja tukee mikrobien toimintaa maaperässä.

  ProAgria

• Lahopuu ja haketus: Monivuotisten kasvien, kuten hedelmäpuiden ja marjapensaiden, juuristoalueille lisätty lahopuu ja haketus sitovat kosteutta, tarjoavat pitkäaikaista ravinnetta ja parantavat maaperän rakennetta.

  Meillä Kotona

2. Maaperän mikrobit ja pieneliöt – näkymätön mutta korvaamaton voima

Terve maaperä on elävä ekosysteemi, jossa bakteerit, sienirihmastot, lierot ja muut pieneliöt ylläpitävät maaperän rakennetta ja kasvukuntoa. Nämä organismit hajottavat orgaanista ainesta ja muuttavat ravinteet kasveille käyttökelpoiseen muotoon.

Kun maaperän mikrobiologinen elämä on vilkasta:

• Maaperä pidättää vettä paremmin ja pysyy ilmavana.

• Ravinteet vapautuvat kasveille luonnollisesti ilman lannoitteita.

• Kasvien juuret saavat tukea mykorritsasienistä, jotka laajentavat niiden ravinteidenottoaluetta. Lähde: wikipedia.fi

• Haitalliset patogeenit pysyvät kurissa, sillä terveessä maaperässä hyvät mikrobit torjuvat taudinaiheuttajia.

Miten voit edistää maaperän pieneliöstön toimintaa?

• Vältä turhaa kaivamista ja maaperän kääntämistä: Liiallinen muokkaus häiritsee sienirihmastoja ja mikrobien tasapainoa.

• Käytä luonnonmukaisia katteita: Eloperäiset katteet tarjoavat ravintoa mikrobeille ja madoille.

• Huolehdi kosteudesta: Sopiva kosteus on tärkeää mikrobien toiminnalle; liian kuiva tai liian märkä maaperä voi haitata niiden elinolosuhteita.

• Monipuolista kasvustoa: Erilaisten kasvien viljely lisää maaperän pieneliöstön monimuotoisuutta ja terveyttä.

3. Typensitojakasvit – luonnollinen lannoitus ilman kemikaaleja

Typpi on yksi tärkeimmistä kasvien tarvitsemista ravinteista, ja sen saatavuus vaikuttaa suoraan kasvien kasvuun ja satoisuuteen. Luonnonmukaisessa puutarhanhoidossa voidaan hyödyntää typensitojakasveja, jotka rikastuttavat maaperää typellä ilman kemiallisia lannoitteita.

Typensitojakasvit, kuten herneet, pavut, apilat ja sinimailanen, elävät symbioosissa juurinystyröissä olevien typensitojabakteerien kanssa. Nämä bakteerit ottavat typpeä ilmasta ja muuttavat sen kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Tämä prosessi vähentää ulkoisen typpilannoituksen tarvetta ja parantaa maaperän hedelmällisyyttä.

4. Kateviljely – jatkuva suojakerros maaperälle

Kateviljely tarkoittaa maaperän peittämistä kasvijätteillä, ruohosilpulla, oljella tai muulla eloperäisellä materiaalilla. Tämä menetelmä auttaa ehkäisemään rikkakasvien leviämistä, ylläpitämään kosteutta ja tukemaan maaperän pieneliöstöä. Lisäksi se edistää maaperän rakenteen parantumista ja vähentää eroosiota.

Kateviljelyn hyödyt:

• Estää rikkakasvien itämisen: Valon pääsyn rajoittaminen maaperään vähentää rikkakasvien kasvua.
• Vähentää kosteuden haihtumista: Katemateriaali pitää maaperän kosteampana, mikä vähentää kastelun tarvetta.
• Parantaa maaperän rakennetta: Hajoava kate lisää orgaanista ainesta, joka tekee maasta ilmavampaa ja helpottaa juurten kasvua.
• Rikastuttaa maaperää ravinteilla: Kun kate hajoaa, se vapauttaa ravinteita kasveille hitaasti ja luonnollisesti.
• Suojaa maaperää eroosiolta: Katteet auttavat sitomaan maata paikoilleen ja estävät sen kulumista tuulen ja veden vaikutuksesta.
• Edistää pieneliöstön ja mikrobien toimintaa: Kompostoituvat katteet tarjoavat ravintoa maaperän hyödyllisille mikrobeille ja lieroille, jotka hajottavat orgaanista ainesta ja lisäävät maaperän hedelmällisyyttä.

Kateviljely on yksi tärkeimmistä maanparannuskeinoista, joka tukee luonnollista ravinteiden kiertoa ja edistää maaperän pitkäaikaista hyvinvointia.

The post Luonnonmukainen maanparannus appeared first on Sweet Food O´Mine.

Edimentaalinen puutarha – syötävien ja koristeellisten kasvien täydellinen harmonia

Termi ”edimentaalinen” on yhdistelmä englanninkielisistä sanoista ”edible” (syötävä) ja ”ornamental” (koristeellinen). Konsepti juontaa juurensa perinteisiin maalaispuutarhoihin, joissa hyöty- ja koristekasvit kasvoivat rinnakkain. Moderni edimentaalinen puutarha ammentaa tästä perinteestä, mutta painottaa myös ekologisuutta ja esteettisyyttä. Tämä lähestymistapa tukee luonnon monimuotoisuutta ja vähentää tarvetta ulkoisille resursseille, kuten lannoitteille ja torjunta-aineille.

Edimentaalisen puutarhan suunnittelu

Kasvien valinta

Pohjoismaisissa olosuhteissa menestyvät erityisesti seuraavat edimentaaliset kasvit:

• Lehtikaali (Brassica oleracea): Kestää kylmää ja tarjoaa näyttäviä lehtiä vihreän ja violetin sävyissä.
• Raparperi (Rheum rhabarbarum): Suuret lehdet ja punertavat varret tekevät siitä sekä koristeellisen että herkullisen lisän.
• Ruohosipuli (Allium schoenoprasum): Viehättävät violetit kukinnot ja monipuolinen käyttö keittiössä.
• Mustaherukka (Ribes nigrum): Tarjoaa maukkaita marjoja ja vehreän ulkonäön.
• Kehäkukka (Calendula officinalis): Helppohoitoinen kukka, jonka terälehdet ovat syötäviä ja piristävät puutarhaa kirkkailla väreillään.
• Kruunutilli (Anethum graveolens): Kaunis ja aromaattinen yrtti, joka houkuttelee pölyttäjiä ja hyötyhyönteisiä.
• Artisokka (Cynara cardunculus var. scolymus): Näyttävä kasvi, joka tarjoaa sekä syötäviä nuppuja että koristeellisuutta.
• Monivuotiset yrtit, kuten timjami, salvia ja rosmariini, jotka tarjoavat sekä hyötykäyttöä että kauneutta.

Istutussuunnittelu

Edimentaalisessa puutarhassa kerroksellisuus on avainasemassa. Yhdistämällä eri korkeuksisia kasveja luot dynaamisen ja tasapainoisen ilmeen. Esimerkiksi ruohosipuli voi toimia maanpeittokasvina, lehtikaali keskikorkeana elementtinä ja raparperi tai mustaherukka tuomaan korkeutta. Tämä kerroksellisuus ei ainoastaan lisää visuaalista kiinnostavuutta, vaan myös maksimoi tilankäytön ja edistää terveellistä ekosysteemiä.

Puutarhaa voi suunnitella eri tyyleillä:

• Vapaamuotoinen perennapenkki, jossa syötävät ja koristekasvit sekoittuvat luonnonmukaisesti.
• Geometrisesti jäsennelty kasvimaa, jossa vihannekset ja yrtit istutetaan koristeellisiin kuvioihin.
• Säleikköistutukset ja köynnökset, kuten pavut ja viinirypäleet, jotka tarjoavat korkeutta ja varjostusta.

Edimentaalisen puutarhan ekologiset hyödyt

Edimentaalinen puutarha ei ole pelkästään kaunis ja käytännöllinen, vaan myös ekologisesti merkittävä:

• Pölyttäjien tukeminen: Kukat ja yrtit houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia.
• Luonnollinen tuholaistorjunta: Monipuolinen kasvilajisto vähentää tuholaisten määrää.
• Parempi maaperän terveys: Syötävien ja koristekasvien yhdistäminen voi parantaa maaperän ravinnekiertoa.
• Vähentynyt vedenkulutus: Monivuotiset kasvit ja luonnollinen maanpeite säilyttävät kosteutta.

Hoito ja ylläpito

Edimentaalinen puutarha vaatii huolellista hoitoa, mutta oikein suunniteltuna se on suhteellisen helppo ylläpitää:

• Kompostointi ja luonnonmukainen lannoitus pitävät maaperän hedelmällisenä.
• Seurakasvit voivat parantaa kasvuvauhtia ja vähentää tuholaisia (esim. kehäkukka torjuu tuholaisia).
• Monivuotisten kasvien suosiminen vähentää vuosittaisen kylvön tarvetta.

Edimentaalinen puutarha tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kauneus ja käytännöllisyys tavalla, joka tukee sekä ympäristöä että omaa hyvinvointiasi. Inspiroitumalla pohjoismaisista esimerkeistä ja valitsemalla paikallisiin olosuhteisiin sopivia kasveja voit luoda puutarhan, joka tarjoaa sekä silmänruokaa että ruokapöydän antimia. Tämä lähestymistapa edistää omavaraisuutta, ekologista kestävyyttä ja puutarhan monimuotoisuutta – täydellinen valinta niin kotipuutarhureille kuin maisemasuunnittelijoillekin.

The post Edimentaalinen puutarha appeared first on Sweet Food O´Mine.

Aspegrenin puutarha

Aspegrenin puutarhan historiallinen tausta

Rovasti Gabriel Aspegrenin rakennuttama Rosenlund ja sen puutarha ovat yksi Suomen vanhimmista ja parhaiten säilyneistä pappilapuutarhoista. 1700-luvulla rakennetussa puutarhassa yhdistyvät aikakauden innovatiiviset maanviljelysideat ja klassinen kauneus. Aspegren oli omana aikanaan edelläkävijä, joka toi ensimmäisenä Pietarsaareen omenan ja perunan, ja hänen vaikutuksensa näkyy yhä tänä päivänä puutarhan perinteikkäässä ilmeessä.

Puutarhan rakennukset ja alueet

Aspegrenin puutarha on vaikuttava kokonaisuus, joka käsittää noin 5 hehtaarin alueen. Puutarhaa reunustavat kivimuurit, ja se on jaettu symmetrisiin kortteleihin, joissa yrttitarhat ja hyötykasvialueet kukoistavat. Puutarhan keskellä sijaitseva 12-kulmainen huvimaja on rakennettu tarkasti vanhojen piirustusten mukaan, ja se tarjoaa rauhallisen paikan nauttia ympäröivän luonnon kauneudesta.

Kahden lammen ja kauniisti hoidettujen sorakäytävien lisäksi puutarhassa on myös talvipuutarha, joka toimii kesäisin Café Örtagårdenina. Täällä voi istahtaa alas nauttimaan kupillisen kahvia tai lounaan vehreän ympäristön keskellä.

Monipuolinen kasvitarha

Aspegrenin puutarha ei ole pelkästään hyötykasvien koti, vaan se on myös visuaalinen nautinto. Värikkäät kukat ja kasvit luovat upean kontrastin, ja puutarhayhdistyksen viljelypalstat ovat täynnä myrkyttömiä kasveja, kukkia ja marjoja. Entisen pappilan viereen on perustettu Raamattu-teemainen yrttipuutarha, jossa kasvaa Raamatussa mainittuja kasveja, tuoden historiallista syvyyttä puutarhakierrokselle.

Puutarhassa on myös monivuotisia kasveja, jotka on ryhmitelty käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi lääke- ja maustekasvit ovat esillä 1700-luvun mallin mukaisesti, jolloin omavaraisuus ja kotipuutarhan hyödyntäminen lääkinnällisiin tarkoituksiin olivat arkipäivää. Erityisen huomionarvoinen on vuonna 1880 peräisin oleva sokerikasvi, Stevia rebaudiana, joka on 700 kertaa makeampaa kuin tavallinen sokeri. Tämä kasvi on todellinen puutarhan helmi!

Vieraile Aspegrenin puutarhassa

Aspegrenin puutarha tarjoaa kävijöilleen mahdollisuuden palata ajassa taaksepäin ja kokea historiallinen puutarhaympäristö, joka on harvinaisen hyvin säilynyt. Jos suunnittelet matkaa Pietarsaareen, älä jätä väliin tätä ainutlaatuista kohdetta.

Löydät Aspegrenin puutarhan osoitteesta Puutarhakatu 6 A-C, 68600, Pietarsaari.

The post Lumoava loppukesän päivä Aspegrenin puutarhassa appeared first on Sweet Food O´Mine.

The post Nauti ruusuista ympäri vuoden – kuivaa ja käytä appeared first on Sweet Food O´Mine.

Omavaraisuus lapsuudessa ja nyt

Muistelen usein isovanhempieni puutarhassa vietettyjä hetkiä. Keräsimme siellä yhdessä satoa, ja jokaisella vierailulla oli oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Kesäisin ja syksyisin saimme kotiinviemisiksi aina jotain herkullista ja tuoretta. Niistä hetkistä kumpuaa rakkaus maan antimia kohtaan, joka on säilynyt sydämessäni tähän päivään saakka.

Toiset isovanhempani taas olivat innokkaita marjastajia ja sienestäjiä, samoin kuin omat vanhempani. Yhteiset metsäretket olivat täynnä jännitystä ja seikkailua, mutta myös pieniä kommelluksia. Muistan elävästi sen hetken, kun melkein astuin kyykäärmeen päälle, tai kun onnistuin tallomaan maa-ampiaispesään lakkoja kerätessäni. Koko pesä pörräsi ympärilläni, ja pistot sattuivat kasvoihini. Vaikka lakat jäivät keräämättä, nuo hetket opettivat minulle kunnioitusta luontoa kohtaan ja muistuttivat siitä, että omavaraisuus ei ole aina helppoa.

Omavaraistelu on muovannut minusta ainakin osittain sen aikuisen, joka olen tänään. Vaikka keskityn pääasiassa kotitarveviljelyyn, saan siitä paljon tyydytystä ja iloa. Siinä on jotain maagista, kun saa suunnitella ja istuttaa siemenen, seurata sen kasvua ja hoitaa sitä huolella. Nähdä vihreiden versojen puhkeavan maasta ja muuttuvan reheväksi kasvustoksi. Ja lopulta, kun sato on kypsä, saan poimia tuoreita vihanneksia, mehukkaita hedelmiä ja herkullisia yrttejä.

Omavaraistelu ei ole aina helppoa. Se vaatii kärsivällisyyttä, oppimista ja sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Säät voivat olla oikukkaita, tuholaiset voivat yrittää napata sadon ja joskus epäonnistumiset voivat varjostaa onnistumisia. Mutta juuri näissä hetkissä piilee opetuksia. Jokainen virhe on oppitunti, jokainen haaste on mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää.

Omavaraisuuden ilo ei rajoitu ainoastaan ruoan tuottamiseen. Se on elämäntapa, joka avaa oven syvemmälle yhteydelle luontoon ja itseeni. Omavaraisuus antaa minulle mahdollisuuden hidastaa tahtia ja pysähtyä hetkeen. Se opettaa minulle kiitollisuutta ja arvostusta luonnonlahjoja kohtaan.

Matkani on ollut täynnä iloa, oppimista ja yhteisöllisyyttäkin. Olen saanut jakaa kokemuksiani ja oppia muilta viljelijöiltä. Yhdessä olemme vaihtaneet vinkkejä ja innostuneet toistemme onnistumisista.  Omavaraisuus yhdistää meitä, luo yhteisöllisyyttä ja tuo iloa elämäämme.

Kutsun sinutkin astumaan mukaan tähän antoisaan matkaan. Aloita pienin askelin, istuta ensimmäinen siemen. Koe syvempi yhteys luontoon ja nauti omasta sadostasi. Ole kärsivällinen ja valmis oppimaan.

Omavaraisuus – Aloittaminen ja neuvot omavaraiselämään

Omavaraisuus tarjoaa upean mahdollisuuden nauttia tuoreista ja terveellisistä ruoista sekä tuntea yhteyttä luontoon. Aloittaminen ei ole vaikeaa, ja ajattelin tässä jakaa kanssasi vinkkejä, jotka auttavat sinua aloittamaan omavaraiselämän ja kotitarveviljelyn.

1. Suunnittele oma kasvimaa

Kasvimaan suunnittelu on tärkeä ensiaskel omavaraisuuden tiellä. Valitse aurinkoinen alue, joka saa mielellään ainakin kuusi tuntia suoraa auringonvaloa päivittäin. Maaperän tulisi olla ravinteikas, joten harkitse kompostin tai lannoitteiden lisäämistä. Muista myös ottaa huomioon kasvien (lopullinen) koko ja kasvunopeus suunnitellessasi kasvimaata.

2. Valitse sopivat kasvit

Aloittelijana on järkevää aloittaa helppohoitoisista kasveista, kuten salaateista ja yrteistä. Nämä kasvit menestyvät yleensä hyvin ja tarjoavat runsaankin sadon.

3. Oikea ajoitus 

Kylvö- ja istutusaikataulut vaihtelevat eri kasvien välillä. Opiskele kasvien kylvö- ja istutusaikatauluja (kasvuvyöhykkeelläsi) ja noudata suosituksia. Jotkut kasvit voidaan kylvää suoraan maahan, kun taas toiset vaativat esikasvatusta. Muista myös huomioida sääolosuhteet ja maaperän lämpötila, jotka vaikuttavat kasvien kasvuun.

4. Huolehdi kasveista 

Kasvit tarvitsevat säännöllistä hoitoa menestyäkseen. Varmista, että kasvit saavat riittävästi vettä. Vältä kuitenkin liikakastelua, joka voi johtaa juurten mätänemiseen. Poista myös rikkakasvit säännöllisesti, jotta ne eivät kilpaile kasvien kanssa ravinteista ja tilasta.

5. Hyödynnä kierrätystä ja kestävyyttä

Omavaraisuus kulkee käsi kädessä kestävän elämäntavan kanssa. Hyödynnä kierrätystä ja kompostointia. Komposti tuo maaperään ravinteita ja parantaa sen laatua. Voit myös hyödyntää kierrätettyjä astioita jne. kasvien kasvattamiseen.

6. Jatkuva oppiminen ja yhteisöllisyys

Omavaraisuus ja kotitarveviljely tarjoavat loputtomia oppimismahdollisuuksia. Ole utelias ja valmis kokeilemaan erilaisia menetelmiä ja kasveja. Lue kirjoja, osallistu puutarhakursseille tai liity paikalliseen puutarhayhdistykseen saadaksesi tietoa. Voit oppia paljon muiden viljelijöiden kanssa verkostoitumalla ja vaihtamalla ideoita.

7. Säilytä sato ja hyödynnä ylijäämät

Kun sadonkorjuun aika koittaa, säilytä sato asianmukaisesti. Opettele säilömään ruokaa eri tavoin. Tämä mahdollistaa omasta sadosta nauttimisen ympäri vuoden. Jos sinulla on ”ylijäämää”,  jaa naapureille ja ystäville. Näin voit edistää yhteisöllisyyttä ja auttaa muita samalla, kun vähennät ruokahävikkiä.

8. Laajenna omavaraisuutta 

Omavaraisuuteen ei tarvitse rajoittua vain kasvimaahan. Voit laajentaa omavaraisuutta myös muille alueille, kuten energiantuotantoon, vesihuoltoon ja ruoanlaittoon. Harkitse uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Voit myös kerätä sadevettä ja hyödyntää kompostia ravinteiden kierrätyksessä. Lisäksi voit opetella säilömään ruokaa ja valmistamaan omia säilykkeitä, jolloin voit nauttia omasta sadostasi myös talvikuukausina.

9. Ole kärsivällinen ja nauti prosessista

Omavaraisuuden tiellä eteneminen vaatii kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Kasvien kasvattaminen ja ruoan tuottaminen vie aikaa ja vaivaa. Ole valmis oppimaan virheistäsi ja sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Muista kuitenkin nauttia prosessista ja iloita pienistäkin saavutuksista. Omavaraisuus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tuntea yhteyttä luontoon.

Lue muut omavaraissarjan postaukset tästä:

OMAVARAISUUS

Suuntana omavaraisuus-blogit

Tämä blogipostaus on osa Suuntana omavaraisuus-yhteisön julkaisuja ja kuuluu osana Suuntana omavaraisuus-sarjaa. Yhteisöön kuuluu muitakin omavaraisuutta tavoittelevia bloggaajia, jotka asuvat eri kasvuvyöhykkeillä ympäri Suomen. Suuntana omavaraisuus-yhteisöä pyörittävät Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi).

HUHTIKUU

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/diy-basebetonia-markatiloihin

Tillin tilan Anna https://www.tillintilananna.fi/omavaraisuusaloittelijan-vinkit-aloittelijalle/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/huhtikuu2024/

Kasvuvyöhyke 2

Urban gardening https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-4-2024.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-huhtikuu-2024.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/04/aloita-helpoimmista-omavaraisuus.html

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/04/suuntanaomavaraisuus-huhtikuu-2024-alku.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-4/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/maalaiselon-alkupiste

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18225

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/04/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-4-ma.html

Kasvuvyöhyke 4

Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavaraisuus-aloittaminen/

Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape https://farmescape.fi/miten-aloittaa-omavaraisempi-elama

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/04/07/huhti-24-miten-aloittaa

The post Omavaraisuus – Aloittaminen ja neuvot omavaraiselämään appeared first on Sweet Food O´Mine.