Ensinnäkin voisin sanoa tuohon otsikointiin, että arkea se on aina, sillä yrittäjä ei taida pyhää tuntea, ainakaan näin yrittämisen alussa. Oli maanantai taikka sunnuntai, aina tuntuu, että on töissä.

Tosin asiaa ei helpota se, että työ tapahtuu aika pitkälle kotona. Eli kotona oleminen on työtä.
Jos näkisin, että siinä on järkeä rahallisesti, niin hommaisin heti erillisen työpaikan mihin mennä. Sillä olen loppujen lopuksi aika surkea, kun yritän tehdä omia töitä ja kotitöitä samalla. Vai mitä sanotte?

Kotiäiti yrittäjän tavallinen päivä

Jokainen aamu alkaa yleensä sillä, että vanhimmat lapset lähtevät kouluun. Mies menee omaan kotikonttoriinsa töihin ja minä alan siivoamaan.
Vaikka miten yrittäisi edellisenä iltana siivota keittiön, on tiskipenkki maagisesti täyttynyt yön aikana. Joten, tiskikoneen täyttö, hampaiden pesu, aamupala nuorimmaiselle ja sängyn petaus. Siivoan pöydän nuorimmaisen jälkeen ja lähden tyhjentämään kuivausrumpua ja pesukonetta. ( Ne pyörivät tässä taloudessa taukoamatta ). Viikkaan pyykit ja otan imurin esille. Käyn samalla poikien huoneessa katsomassa, onko sängyt pedattu. Yleensä kannan ison kasan tiskejä samalla sieltä pois. ( montako kertaa siitäkin pitää muistuttaa, että makuuhuoneessa ei syödä ).

Tässä vaiheessa verensokeri alkaa muistutella olemassaolostaan ja napsaisen päälle teekeittimen. Imuroin puolet talosta, kaadan teen kuppiin. Sekoitan 10% mehukeiton maitorahkaan ja kannan ne tietokoneen ääreen.
Tässä vaiheessa on nuorimmainen jo puettu askareisiinsa ja hän ilmestyy pikkuautoineen viereeni huristelemaan.
Käyn läpi meilit ja vastailen niihin. Tarkistan somekanavat ja vastailen niissä.
Yritän lukea uutiset, mutta huomaan, että kello on jo paljon ja imuroin loput talosta. Tässä vaiheessa on nuorimmainen leikkinyt tarpeeksi itsekseen ja vaatii seuraa.
Menen höpöttelemään ja leikkimään hänen kanssaan ja hoidan samalla paskaa selkääni. Jumppaan ja rullailen selkää auki putkirullalla.
Otan puhelimen esille ja vastailen meileihin ja viesteihin.
Olen suunnitellut edellisenä iltana valmiiksi mitä reseptejä valmistan tänään kirjaan ja alan järjestelemään kuvausalustoja ja kameraa valmiiksi. Nuorimmainen tulee viereen leikkimään.

Kello lähestyy ruoka-aikaa. Nyt kun kuvaan lasten keittokirjaa, tulee kirjaan paljon enemmän kuvia mm. raaka-aineista. Kannan raaka-aineita kuvausalustalle ja sommittelen hyväksi kokonaisuudeksi.
Nuorimmainen on yleensä hyvin avulias ja innokas apulainen ja kantaa kaiken kanssani takaisin keittiöön. Alan kokkaamaan, nuorimmainen yleensä mukanani. Käyn vaihtamassa kuvausalustoja. Etsin tarjoiluastiat ja muut tilpehöörit ja asettelen ne valmiiksi. Annostelen ruoat. Seuraavana on vuorossa ruoan kuvaus.
Kuvaan ruoan nopeasti, sillä kuvausruoat, ne syödään! Turha luulla, että hyvä ruoka päätyisi roskikseen. Suunnittelen kirjojen kuvaukset sillä tavoin, että voimme oikeasti syödä kaikki ruoat lounaalla tai päivällisellä.
Huudan miehenkin syömään. Ruoan/ruokien jälkeen on keittiö arvatenkin taas siinä kunnossa, että se täysinäinen tiskikone on tyhjennettävä ja täytettävä.
Samalla kipaisen iskemään uuden satsin vaatteita pesukoneeseen. Nuorimmainen kinuaa pihalle. Lupaan, että ihan pian mennään, mutta naputtelen ensin reseptien rungon ylös.

Puetaan päälle ja lähdetään pihalle. Kun päästään pihalta sisälle, on kello jo yleensä niin paljon, että on pikku jätkän päiväunien aika.
Pienen kinastelun jälkeen, valitaan kirja ja mennään maate. Luen kirjan ja käsken laittamaan silmät kiinni. Jään viereen makaamaan siksi aikaa, kunnes hän nukahtaa.
Tarkistan samalla sometilit ja meilin. Vastailen viesteihin.
Kiiruhdan seuraavaksi koneella ja tarkastan työt. Seuraavalle päivälle on luvassa kampanja ja käyn kaiken vielä kertaalleen läpi. Luen läpi briiffin ja tsekkaan kaiken.
Toinen asiakas on toivonut reseptiikkaa ja postausta viineille ja se pitäisi valmistaa. Googlailen ja etsin tietoa viineistä. Mietin erilaisia resepti vaihtoehtoja. Kirjoitan kauppalistan.
Mies lähtee yleensä tässä vaiheessa kaupunkiin ja laitan hänen mukaansa romaania lähentelevän kauppalistan.
Alan kirjoittaa puhtaaksi reseptejä joita aiemmin kuvasin. Tyhjennän kameran ja vien kuvat kuvankäsittelyohjelmaan jossa käyn ne läpi ja teen säätöjä.
Keitän kahvit kello puoli kaksi ja jatkan kuvien käsittelyä.

Kello kahdelta alan kantamaan kuvausalustoja ja otan esille erilaista rekvisiittaa. Nyt on tarkoitus valmistaa iltaruoka, eli yksi kirjan resepteistä ja kuvata kirjan juhlaosion reseptejä.
Kuten aamulla, kannan raaka-aineet kuvausalustalle ja kuvaan ne. Nuorimmainen herää ja tulee taas vierelle leikkimään. Laitan siinä samalla hänelle välipalan ja mennään yhdessä keittiöön.
Valmistelen ruokaa ja alan samalla koristella kakkua. Ruoka kiehuu sillä välin, kun siirrän kakun ja muut tilpehöörit uuteen paikkaan. Kuvaan hyvin tovin, varmuudeksi usealla eri tavalla. Pydän nuorimmaisen mukaan, jotta saadaan vähän fiiliskuvia.
Mies tulee kotia. Ruoka alkaa olla valmista ja otan esille uuden kuvausalustan ja tarvikkeet. Katan meille pöydän. Annostelen ruoan ja käyn kuvaamassa sen. Kannan ruoan pöytään ja sitten me syömme. Taas yleensä sama rumba tiskin kanssa, jonka tosin mies yleensä hoitaa iltaruoan jälkeen. Laitan uunin päälle ja leivonn kaksi kakkua tulemaan huomisen päivän kuvauksiin.
Käyn siivoamassa kuvaustarvikkeet pois. Naputtelen reseptin rungon ylös.
Kello käy siihen malliin, että nyt on aika juoda iltakahvit. Käyn tyhjentämässä kuivausrummun ja viikkaan vaatteet.
Istutaan miehen kanssa juomaan kahveja ja maistellaan ehkä jotain aiemmin kuvaamaani leivonnaista. Soitan anopille, että tulee hakemaan leivoksia.

Kun kahvit on juotu, otetaan pieni noin puolen tunnin lepo. Se tarkoittaa minun osaltani, joko reseptien puhtaaksi kirjoitusta tai sohvalla pötköttelyä ja somen päivitystä. Tarkistan samalla myös meilit. Otan kakut uunista.
Puetaan nuorimmaiselle ja itsellemme ulkovaattet ja lähdetään lenkille. Tunnin päästä ollaan takaisin kotona ja mies saa tässä vaiheessa lähteä takaisin kaupunkiin, hakemaan kahta vanhimpaa jääkiekkoharjoituksista.
Nuorimmainen menee isovanhemmille leikkimään ja minä tietokoneelle. Kirjoitan reseptejä puhtaaksi niin kauan että mies palaa kaikki kolme poikaa mukanaan.
Valmistetaan iltapala ja katsotaan vanhempien läksyt.
Suunnittelen seuraavan päivän työt. Laitan pesukoneen pyörimään ja mies toisen, johon menee poikien treenivaatteet.

Tehdään jokainen ilta-askarreemme valmiiksi ja höpistään keskenään niiden lomassa. Pojat vetäytyy huoneisiinsa ja nuorimmainen meidän sänkyyn.
Mies menee tekemään töitä vielä hetken ja minä istun lukemaan päivän uutisia.
Ehdotan miehelle, että katsotaanko joku filmi Viaplayltä. Etsitään aikamme ja laitetaan päälle. Nuorimmainen nukahtaa, minä päivittelen somea ja etsin ja hahmottelen ideoita uusiin resepteihin. Kirjoitan samalla paria uutta postausta blogiin, kun filmi pyörii taustalla ja pian huomaamme, että kello on jo sen verran, että pakko mennä nukkumaan, jos meinaa jaksaa huomenna kaiken taas uudestaan.

Niille, jotka miettivät, että ”hyvähän sun on, kun oot kotona”, niin sanon vain, että

Tässä siis kotiäiti-yrittäjän hieman löysempi normipäivä. Huom! Ei siis mitään extraa mukaan luettuna.

Kuvat Housewife Pinterest taulusta.

The post Kotiäiti yrittäjän arki appeared first on Sweet Food O´Mine.

Vaikka kirjan materiaalit on nyt jätetty, ihan samalla tavalla on keittiössä kuitenkin tultu pyörittyä. Osaltaan siihen tietysti vaikuttaa kaikki juhlat joita nyt parin kuukauden aikana on ollut.

Yksi asia jonka tietoisesti olen jättänyt ruokapöydästä pois hetkeksi, on kamera.

Se halvatun kamera seisoi tuossa jalustallaan pöydän nurkalla kaikkien tiellä vuoden verran.

Mieheni sanoi minulle jouluna, ettei tahdo nähdäkään koko kapistusta vähään aikaan.

Ja jos minun ei tarvitse kuvata, tarkoittaa se lämmintä ruokaa meille kaikille.

Siispä, nyt olenkin tietoisesti jättänyt kameran pois ja ottanut kuvat ruoista iPadilla, joka näkyy tietysti laadussa, mutta tuo perheelleni hetken rauhan.

( Ei kerrota vielä miehelleni, mutta pian aion kuitenkin ottaa sen esille. )

Jotenkin olo on tyhjä. Vaikka aikaa on nyt hieman enemmän, niin jotain tässä olisi keksittävä. Tiedän, koko viime vuoden unelmoin vain vapaista hetkistä lasten ja miehen kanssa. Kuitenkin kirjan kirjoittaminen sai minussa aikaan kipinän. Tahdon tehdä jotain luovaa.

Maalasin ja piirsin ennen huvikseni, mutta lasten synnyttyä ja ajan puutteessa se jäi. Se oli hieno tapa unohtaa muu ja vain piirtää. Samalla ajatukset saivat uutta puhtia ja ideoita syntyi, vähän samoin kuin ruoanlaitossa. Kun kokkaan tai leivon, ajatukset nollautuvat ja saan uutta perspektiiviä moniin asioihin. Olen silloin onnellinen ja monesti huomaamattani viheltelen kokkaillessani.

Tulevassa kirjassa olen kirjoittanut pieniä tarinoita täältä Myrskylahdelta, elämästämme ja mietteistäni.

Se oli jotenkin herättävä kokemus. Olen ollut monta vuotta kotiäitinä ja välillä sitä kadottaa itsensä lastenhoitoon ja siivoamiseen. Unohtaa itsensä ja millainen sitä kaiken alla on.

Jotenkin noiden tarinoiden kirjoittaminen raapaisi jotain tuntematonta sisälläni ja huomasin uusia asioita itsestäni, monta unohdettuakin.

Monta vuotta kärvistelin ahdistuneena ja mietin mitä oikeasti tahdon tehdä. Huono omatunto soimasi minua siitä että olin ”pelkästään” kotiäiti. Tai ei se oikeastaan minua yhtä paljon häirinnyt, kuin se vaikutti häiritsevän muita. Monta kertaa sain kuulla ihmettelyä siitä miksi en ole töissä. Tai että, etkö tule hulluksi siellä kotona? En minä vaan pystyisi, tai voisi.

Olin töissä kun vanhimmat pojat olivat pieniä, mutta minulla oli niin paha olo, kun näin miten he voivat hoitopaikassaan. Siitä nyt en viitsi enempää kirjoittaa tässä kohtaa, vaikka ehkä syytä olisikin. Mutta koska minulla oli mahdollisuus jäädä kotia, niin teimme päätöksen. Jäin lopulta kotia lasten kanssa ja en ole katunut sitä kertaakaan.

Kaikki ei tietenkään ole niin mustavalkoista, kuin tässä kirjoitan. Mieheni matkusti ennen paljon töidensä takia ja sukulaiset asuvat kauempana, joten olin aika paljon yksin lasten kanssa. Se oli osaltaan osa syy myös siihen miksi jäin kotia.

Tarkoitus oli vähän raottaa sitä olotilaa, jonka pitkään kotiäitinä olleena sain kirjoittaessani tätä kirjaa.

Monet ovat saaneet minut tuntemaan itseni huonommaksi, vain sen tähden että olen ollut kotiäiti. Ja jättäähän se jälkensä.

Olen näiden vuosien aikana opiskellut kotoa käsin ja yrittänyt ehkä jollain tavoin myös todistaa itselleni, että olen ”yhteiskuntakelpoinen”.

Tämä kirja ja varsinkin sen tarinoiden kirjoittaminen avasi jollain tapaa ne portit joita olin yrittänyt avata vuosien aikana.

Muistin millainen minä olen ja sen, että antaa muiden elää omaa elämäänsä ja olettamuksiaan, niin minä keskityn vain omaan ja perheeni hyvinvointiin ja elämään.

Vaikka kotiäidin maailma voi monen mielestä tuntua pieneltä niin se on vain yhtä pieni, minä katsojansa sen näkee.

Minulle se on ollut koko maailma.

Oikeastaan kotiäitiyden myötä aloinkin bloggaamaan. Tahdoin sen jonkun pienen jutun itselleni, joka minulle on tärkeää. On myös mukavaa tietää, että juuri sinä joka siellä luet tätä tekstiä, olet käynyt sivuillani. Toivottavasti myös jotain löytänyt. ”Smaken är som baken” kuuluu sanonta täällä päin. Eli makuasioista ei pidä kiistellä. Tarkoitus ei olekaan että kaikki pitäisivät kaikesta.

Olen ihan tavallinen kotiäiti joka kokkailee, ei sen enempää eikä vähempää. Rakastan vain sitä tunnetta, jonka voin nähdä perheeni kasvoilta kun olen valmistanut heille ruoan. Eikä sen ruoan tarvitse olla mitään erityistä joka kerta. Ainoastaan se seikka näyttää merkitsevän miehelleni ja lapsilleni kaikkea, että minä olen sen heille valmistanut.

Muuta en tässä maailmassa tarvitsekaan, kuin sen katseen joka kertoo kaiken. Sillä jaksaa aika pitkälle!

Jatketaan siis myös tätä blogivuotta samoissa tunnelmissa. Ja muistakaa, että enemmän kuin mielelläni kuulen myös teistä siellä ruudun toisella puolen. Teitä on jo mahtava joukko ja monta ihanaa lukijaa olenkin jo saanut oppia tuntemaan näiden vuosien aikana.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa ja makoisaa vuotta 2015!

Kuvat : http://www.teamjimmyjoe.com/2012/12/1950s-housewife-meme/

The post Yhteiskuntakelpoinen kotiäiti appeared first on Sweet Food O´Mine.