Sitruunaparsakaalikeitto

 

Uusi vuosi alkaa melkeinpä automaattisesti kevyimmissä merkeissä, sillä joulukuun tuhdimpien ruokien jälkeen ei mitkään hirvittävän raskaat maut kiinnosta, ainakaan keskellä viikkoa. Viikonloputhan on sitten asia erikseen. Silloin voi herkutella vaikkapa superherkuilla.

Keitot ovat mitä parhaita arkiruokia, varsinkin lounaalle. Tarpeeksi kevyitä, jotta niiden voimalla jaksaa iltaruokaan asti, ilman ähkyä. Monesti päivällä ei ole haluja alkaa kokkailemaan edes mitään suuritöistä, ruoan on valmistuttava nopeasti. Ja voihan tämän keiton tosiaan keittää valmiiksi jo edellisenä päivänä ja lämmittää uudelleen. Kokeiltu on, ja keitto ei pahastu siitä laisinkaan.

 

Sitruunaparsakaalikeitto

4:lle

1 sipuli, kuutioitu
1 rkl meiramia, kuivattua
2 rkl kookosöljyä
1 l kasvis- tai kanalientä
n. 800 g parsakaalia, huuhdeltu ja pilkottu
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
2 dl kaurakermaa tai ruoanlaittokermaa

Laita kattilaan sipuli, meirami ja kookosöljy. Kuumenna ja kuullota sipuleita hetki miedolla lämöllä.
Kaada kattilaan kasvis- tai kanaliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää parsakaalit.
Keitä kunnes parsakaalit ovat pehmenneet.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kattilaan sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä kerma. Kuumenna lämpimäksi.

Veeran Sitruunaparsakaalikeitto reseptiin tästä 

Sitruunaparsakaalikeitto

 

 

Luin Veera R. blogia ja näin tämän reseptin.
Tiesin heti, että tätä keittoa on pakko valmistaa ja pian.

Kaapista löytyikin melkein samat ainekset kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten heti seuraavana päivänä päädyin keittopuuhiin. Veera kirjoittaa reseptin kylkeen, että tämä on ihan törkeen tolkuttoman hyvää. Ja tiedättekö mitä? Se piti paikkansa. Olisin syönyt yksin vaikka koko kattilallisen, niin hyvää se oli.

Tämä on mukaeltu versio Queen of Deliciousin keitosta. 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. inspirations says:

    Onpa ihanan herkullisen näköinen resepti taas! Heitin sinulle blogissani pienen blogitarinahaasteen. Jos haluat lähteä mukaan, se löytyy täältä: http://www.inspirations.pro/2016/02/blogitarina-ja-mita-blogille-nyt-kuuluu.html

    1. Kiitos! Kävinkin lukemassa ja kiitos haasteesta. Pitää käydä kysymykset läpi ajan kanssa ????

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close