Merkityt tuotteet saatu: Urtekram
Upea porkkanapuuro viimeistellään herkullisella omenakompotilla, siemenillä ja manteleilla. Upea välipalana tai iltapalana.
Nyt voi varmaan todeta, että arki pyörii useammilla taas normaalisti. Olipa se sitten koulua, töitä tai molempia. Arjen kiireessä ollaan taas monesti niiden ikiaikaisten kysymysten äärellä, mitä tänään syötäisiin ruoaksi, välipalaksi, iltapalaksi..
Olen itse tässä parhaillaan kirjoittanut viime ajat uutta projektia, joka ilmestyy markkinoille ensi tammikuussa ja sitä varten olen tosiaan joutunut pyörittelemään tätä aihetta enemmänkin mielessä. Ja uskon, että tämä tulee tuomaan apua monelle, minut itseni lukuun ottaen. Tästä kerron lisää sitten lähemmin, mutta sain kutenkin ajatuksen kirjoittaa tämän postauksen aiheesta.
Minulle tuli tänään mieleen puurot ja miten moninaisia ne ovat. Tuorepuurot, keitetyt puurot, uunipuurot, mainioita niin aamupalana, välipalana kuin iltapalana ja muotoutuuhan niistä ihan kunnon päivällinenkin, jos niikseen tulee. Nyt näin porkkana- ja omenasesongin ollessa parhaimmillaan, ajattelin jakaa kanssanne ihanan porkkanapuuron ohjeen.
Olkaa hyvät!
Porkkanapuuro
Ainesosat
- 2 dl kaurahiutaleita
- 2 dl porkkanamehua muutkin mehut käyvät
- 3 dl maitoa
- 1 kpl raastettu porkkana
- 1/4 tl kardemummajauhetta Urtekram
- 1/2 tl kanelijauhetta Urtekram
- 1/2 tl vaniljajauhetta Urtekram
- suolaa maun mukaan
Omenapaistos
- 1 kpl kirpeä omena kuutioituna
- 1 1/2 rkl ruokosokeria Urtekram
- 1/2 tl kanelijauhetta Urtekram
- 1 rkl voita
Valmistus
Omenapaistos
- Sulata voi pannulla.
- Lisää joukkoon omenakuutiot, ruokosokeri ja kanelijauhe. Paista miedolla lämmöllä kunnes omenat ovat pehmenneet ja saaneet kauniin värin.
Puuron valmistus
- Lisää kaikki puuron ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
- Kokoa annokset lisäämällä puuron päälle omenapaistosta, valitsemiasi siemeniä ja manteleita.