cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Tässä kohtaa mainitaan siis aina, että ilmiöksi noussut avokadopasta blaa, blaa sitä ja tätä..

Okei, sanon siis tämän minäkin, että Hanna ja Alexander Gullichsen toivat koko kansan tietoisuuteen avokadopastan ja hyvä niin sillä avokadopasta on mitä mainioin ruoka. Jo ennen kuin avokadopasta sai valtaisan suosionsa, olin minä tehnyt sitä. En tietenkään Safkaa kirjan reseptillä, mutta sinnepäin. Kehtaanko edes myöntää, mutta minä en ole edelleenkään kokeillut heidän reseptiään, vaikka ainakin puolet Suomesta on sen testannut. Minulla on nimittäin tämä oma reseptini.

Minun paras avokadopastani on ihanan paksua ja täyteläistä. Se tarttuu kiinni spagettiin oikein kunnolla ja kaikki eri komponentit yhdessä maistuvat taivaalliselle. Ja mikä parasta, kaikki ainekset vain lisätään yhteen, ilman pilkkomista tai muuta sähellystä ja surautetaan kastikkeeksi.

 

sweetfoodomine

 

 

Avokadopasta

 

2-4:lle

 

Tarvitset:

Spaghettia 2-4 :lle

 

Kastike:

2 pientä avokadoa

1/2 sitruunanmehu

2 rkl hyvää oliiviöljyä

1 valkosipulinkynsi, kuorittu

1 rkl tuoretta basilikaa

Ripaus suolaa

n. 4 rkl parmesaani raastetta

 

1. Keitä spaghetti kypsäksi ja valuta.

2. Aja kaikki kastikkeen ainekset sauvasekoittimella sileäksi.

3. Yhdistä spaghetti, kastike ja parmesaani raaste käännellen yhteen.

 

Tällä kastikemäärällä tulee kastiketta ihan suht reilusti 2:en annokseen, mutta riittää myös 4:lle. Eli mene maun mukaan.

 

 

Avokadopastahan sai tässä välissä jo tylsin ruoka tittelinkin, mutta tämä kermainen avokadopasta on kaikkea muuta kuin tylsä.

Ja lupaan jossain vaiheessa testata myös “sen” toisenkin reseptin!

sweetfoodomine

sweetfoodomine

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. En minäkään ole kokeillut Safkaa – kirjan ohjeella

    1. Kiitos! Minäkin löysin kaupasta niin hyviä yksilöitä, että on tullut tehtyä tätä jo parina päivänä. Paljon on tullut kehuja tälle pastalle, sen kokeilijoilta. Toivottavasti maistuu, jos kokeilet

  2. Jael A says:

    Niin avokadopastaa oli maailmalla jo olemassa monessakin paikassa ennen Safkaa-kirjaa,mutta he toivat oman versionsa kansan tietoisuuteen ja hyvin se menikin,tietyn aikaa. Itse tykkään siitä tosi paljon;mutta laitan yrttejä paaaaljon enemmän kuin heidän ohjeesssaan.Minä tykkään siitä nimenomaan yrttien kanssa.Mutta kyllä se noin sinunkin versiona on takuulla hyvää:)

    1. Onko sinulla blogissasi reseptiä sinun versioosi? Mielelläni testaisin. 🙂 Pidän tästä omasta siinä mielessä, että maut sulautuu aika hienovaraisesti yhteen ilman että mikään on liiaksi esillä ja tuo kermaisuus siinä on ihanaa.

      1. Jael A says:

        En ole laittanut mitään omaa versiota ,vaan lisännyt reilusti yrttien määrää.,koska pidän nistä.Niin ja käyttänyt erilaisia pastoja,kuten sobaa,riisinuudeleita ym ym

        1. Kävinkin jo kurkkimassa blogissasi.. Täytyy kokeilla joku kerta tuolla tavoin, lisäämällä yrttejä 🙂

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close