Nutellamousse lakritsituorejuustolla
Keittiötämme on koristanut viime viikot ihanan kevät auringon lisäksi myös kauniit tete-narsissit. Tetet olisi helposti voinut viedä uloskin, sillä ne kestävät jopa -10 pakkasastetta. ( …
Keittiötämme on koristanut viime viikot ihanan kevät auringon lisäksi myös kauniit tete-narsissit. Tetet olisi helposti voinut viedä uloskin, sillä ne kestävät jopa -10 pakkasastetta. ( …
Suuri guacamole postaus Kaikki tietävät guacamolen, mutta mihin kaikkeen guacamolea voi käyttää? Ennen kuin sitä pääsee testailemaan, on se valmistettava. Tein tänään todella helpon …
Jauheliha on sellaista varmaa arkipäivänruokaa. Siitä voi keksiä melkeinpä mitä vain uusia ruokia. Jostain syystä kuitenkin, ne tavalliset ruoat ovat niitä parhaita, ainakin lasten mielestä. Lihapullat …
Kaapissa kondensoitu maito ja jotain uutta teki mieli kokeilla valmistaa. Itse yritän tällä hetkellä olla ilman sokeria, mutta täytyy myöntää, että en voinut vastustaa kiusausta.. …
Erilaisia munakkaiden reseptejä löytyy blogista jo ennestään. Ajattelin tehdä teille perus pizzamunakkaan ohjeen myös videolle. Tässä olkaa hyvä! Terveellinen pizza, onko sellaista? Tämä on ainakin …
Yritän tällä hetkellä ottaa käyttöön ruoanlaittoon muitakin kuin tavalliset pastat ja riisit. Ovathan esimerkiksi kvinoa, speltti, linssit ja tattari tuttuja, mutta aika huonosti niitä kuitenkin …
Tässä tulee ensimmäinen video postauksemme. Meno on hieman jäykkää näin alussa, kun kaikki on uutta, mutta kyllä tässä vauhtiin vielä päästään. Pari kertaa saimmekin ottaa uusiksi, …
Ihanan raikas perunasalaatti sopii monen ruoan lisukkeeksi tai vaikkapa sellaisenaan syödyksi. Raikas minttu ja herne yhdistelmä sekä rapsakoiksi paistettu pekoni tekee tästä salaatista vastustamattoman.
”Hei, voidaanko tulla tunnin päästä”, soitteli siskoni. ”Tulkaa vaan, mutta nyt ei ole kyllä kahvin kanssa tarjottavaa.” vastasin. Ratsasin kuotenkin keittiön ja löysin Nutella purkin. …