Mausteinen tyrnijuoma

Aina on syytä juhlaan, tämän lausahduksen olen oppinut ystävältäni Peggyltä! Teistäkin varmasti suurin osa tuntee Peggyn hänen pienestä punaisesta keittiöstään. Mutta oletteko huomanneet sen, että Peggyltä on ilmestynyt ihan hiljattain Juhlaruokakirja. 

 

Mausteinen tyrnijuoma

Juhlia ei tarvitse aina suunnitella viikkoja etukäteen, joskus kannattaa järjestää juhlat jo tänään, kuten Peggy sanoo, ja niinhän minä tein. Kun koko perhe oli kokoontunut sunnuntaina kotia, ajattelin järjestää pienet extempore juhlat. Sunnuntaihin sai tuoda juhlavuuttaa Juhlaruokakirjasta löytyvä mausteinen tyrnijuoma ja Jumbles-suklaapikkuleivät. Molemmat valmistuivat todella nopeasti, joka sopi paremmin kuin hyvin tähän yllättäin järjestettävään juhlaan. Pakkasessa sattui (kuten yleensä) olemaan kahvikakku. Näiden muutaman elementin ympärille katoin pöytään hiukan syksyn kukkasia ja simppelit sunnuntaijuhlat olivat valmiina alkamaan. Jumbles-suklaapikkuleipien tuoksu kyllä paljasti perheelle, että jotain erityistä oli syntymässä.

Valmistin Juhlaruokirjasta mausteista tyrnijuomaa. Tämä juoma valloitti kaikkien sydämen. Siinä oli sopivassa suhteessa mausteisuutta kuin myös hapokkuutta. Tällä juhlajuomalla kilistelee juhlan kuin juhlan alkaneeksi.

 

 

MAUSTEINEN TYRNIJUOMA

Kepeästi kupliva, lempeän mausteinen tyrnijuoma on täynnä hyvää makua ja auringon keltaista energiaa. Juuri sellaista, mitä erityisesti kaipaa viilenevinä syyspäivinä.
Annos 4

Ainesosat

  • 600 g tyrniä pakaste
  • 8 dl vettä
  • 1 tähtianis
  • ripaus jauhettua kardemummaa
  • 3 dl ruokosokeria
  • 2 dl kivennäisvettä

Valmistus

  • Kiehauta vesi. Lisää joukkoon tyrnit ja tähtianis. Jatka keittämistä keskilämmöllä noin 10 minuuttia. Siivilöi marjat ja tähtianis pois.
  • Kaada mehu takaisin kattilaan ja lisää ruokosokeri joukkoon. Kiehauta mehu uudelleen koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Anna mehun jäähtyä hetki ja pullota puhtaaseen lasipulloon.
  • Nosta mehu jääkaappiin ja anna sen viilentyä. Kaada lasit 3⁄4 täyteen ja jatka juomaa kivennäisvedellä. Tarjoile kylmänä.

 

Juhlaruokakirja

Tätä juhlaruokakirjaa ei ole tarkoitettu heikkoranteiselle.

Kirja on val-ta-va! 351 sivuinen järkälemäinen teos tarjoilee Thomasin perheen suosikkijuhlia ympäri vuoden. Kirjan yli 100 reseptin lisäksi saamme nauttia Peggyn taidokkaista ja kauniista kattauksista.

Tituleeraan itseäni “vaatimattomasti” kirjan kummitädiksi. Sain olla mukana kirjan syntytarinasta aina sen syntyyn saakka mukana menossa. Tiedän, että tämä kirja on tehty tunteella ja vankkumattomalla ammattitaidolla, joka myös näkyy valmiissa teoksessa. Peggyn lukemattomat tunnit reseptien suunnittelusta ja kattausten valmisteluista ovat vieneet aikaa tekijältä, mutta ne tuovat kirjaan juuri sen taatun Peggyn leiman. Mitään ei tehdä hutiloiden eikä puolivillaisesti. Kaikki syntyy suurella sydämellä. Ja siitä tahdon kertoa teillekin. Mutta olen varma, että kun saatte tämän kirjan hyppysiinne, huomaatte sen itsekin.

Olen sanonut, että tämä on kaunein keittokirja jonka olen käsiini saanut, ja voin sanoa, että minulla on kokemusta aika monesta keittokirjasta vuosien varrelta. Kuvat ovat huikasevia ja reseptit sitäkin innostavampia. Kirja tuo hauskalla tavalla esille erilaisia teemajuhlia. Reseptejä voi ja kannattaakin poimia sieltä täältä ja järjestää myös niiden puitteissa erilaisia juhlia, hiukan niin kuin minäkin järjestäessäni nämä extempore sunnuntaijuhlat.

Tahdon kiittää Peggyä tästä upeasta kirjamatkasta kanssaan ja samalla toivon, että mahdollisimman moni löytää tämän upean opuksen. Aina on syytä juhlaan ja niiden järjestämistä ei kannata arkailla, ainakaan jos sinulla on Juhlaruokakirja apunasi.

 

Juhlaruokakirjan kuvaus

Yksi suomen suosituimmista ruokablogeista, Peggyn Pieni Punainen Keittiö, on koonnut tähän kirjaan upeita moderneja ja perinteisiä juhlaruokia. Luvassa on upea visuaalinen ilotulitus Peggyn ensimmäisen Parhaat kalareseptit -kirjan tapaan!

Juhlat tuo arjen keskelle ihania hetkiä, hyvää ruokaa ja juomaa. Oma mottoni juhlien järjestelyissä on: helpolla hyvää, hymyssä suin ja vähän hullutellen. Sama punainen lanka löytyy Juhlaruokakirjan jokaiselta sivulta. Juhlaruokakirja pitää sisällään yli 100 helppoa ja herkullista reseptiä makeasta suolaiseen, unohtamatta juhlajuomia sekä kauniita kattauksia vinkkeineen. Resepteissä otetaan huomioon myös sesongin raaka-aineet vuodenaikojen mukaan.

Juhlaruokakirja on ruokavaikuttaja Peggy Thomaksen toinen teos. Hänen bloginsa, Peggyn pieni punainen keittiö, on yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista. Aiemmin ilmestynyt Parhaat Kalareseptit (2019).

• Moderni joulu + joulun ruokalahjat • Uusivuosi • Talven brunssi • Ystäväpäivän illanistujaiset • Laskiaisriehan eväsretki • Pääsiäinen • Lastenjuhlat • Vappu • Valmistujaisjuhlat • Kello viiden teehetki • Juhannus • Kesäpiknik • Grillijuhlat • Rapujuhlat • Saunajuhlat • Sadonkorjuun syysjuhlat/kekri • Halloweenjuhlat • Itsenäisyyspäivän cocktailjuhlat

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Join the Conversation

  1. Kiitos Sari <3 Kummitäti ja ystäväni. Tämä yhteinen kirjamatka on merkinnyt minulle valtavasti, ilman sinua, tämäkään kirja ei olisi valmistunut. Nyyhkytän täällä onnesta, olet kultaa <3

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiitos itsellesi <3
      Samoin voin sanoa omasta kirjamatkasta. Olen niin iloinen, että minulla on sinut!

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close