cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Kuohuva vuosikymmen

Tämän vuosikymmenen aikana ehti tapahtua vaikka kuinka. Läheskään kaikkea en teille ole täällä jakanut, vaan olette seuranneet elämäämme enemmänkin ruoka edellä.

 

Kuohuva vuosikymmen

Päällimmäisenä on mielessäni rakentaminen. Muistan kun aloimme rakentaa/laajentaa taloa, oli nuorimmainen vasta muutamien kuukausien ikäinen. Samalla aloitin myös kirjoittaa ensimmäisiä kirjojani ja tehdä töitä tällä alalla millä nyt olen.

RAKENTAMISTA ja KEITTOKIRJOJA

Perustin myöhemmin oman yritykseni ja työllistin sen kautta itseni kokopäiväisesti. Talon laajennus saatiin valmiiksi, mutta lukemattomat vesivahingot jäivät kiusaksemme. Ne veivät melkein järjen ja välillä oli hyvinkin vaikeita hetkiä jaksamisen kanssa.
Myös oma terveys on välillä ollut kovallakin koetuksella tämän vuosikymmenen aikana.

SISÄILMASTA SAIRASTUNUT

Homesairastelu edelliseltä vuosikymmeneltä alkoi taas nostaa päätään ja herkistyin lopulta todella pahasti kaikille hajusteille, pölylle etc. Sen myötä oli elämä taas jonkunlaista vuoristorataa, kun yritin tasapainotella siedettävän olotilan kanssa. Myös jatkuva krooninen kipu alkoi viemään voiton mielestä ja ahdistuin. Jonkunlainen tasapaino siihenkin tilanteeseen löytyi ja sitä yritetään edelleen ylläpitää.
Monet itkut on itketty myös läheisten poismenon vuoksi.
Pamahtipa tällä vuosikymmenellä pieni kriisin poikanenkin. Aloin kyseenalaistamaan itseäni ja olemistani, mutta sekin on sellainen asia joka tästä lähin taitaa käydä alituista muutosta.

Mahtui tähän vuosikymmeneen paljon hyvääkin, kuten rakkaan nuorimmaisemme syntymä. Ihanaa oli myös se, että vanhempien poikien ala-aste päättyi ja koulu siirtyi toisaalle.
Opin myös jättämään taakseni sellaiset asiat, jotka eivät tuoneet minulle muuta kuin surua ja pahaamieltä. Siitä olen itsestäni ylpeä.
Elämä asettui uomiinsa kaiken jälkeen ja vaikka tämä vuosikymmen laittoi suuren muutoksen kuohunnan aikaan itsessäni, jonka jälkilaineita käsittelen varmasti vielä pitkään – on elämä mieluisaa juuri tällä tavoin.
Vaikka välillä toivonkin normaalimpaa arkea, on elämä kuitenkin mielenkiintoista ja täynnä yllätyksiä. Jaksan uskoa vielä siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close