Ihanat skonssit saavat makumatkailemaan sateiseen Lontooseen kello viiden teelle. Skonssit, pienet kurkkuvoileivät, pikku leivokset ja keksit ja seuraksi hyvää ja makeaa teetä. Brittiherkkujen aatelia, jos minulta kysytään. Lontooseen asti ei tarvitse matkata päästäkseen nauttimaan ihanista skonsseista.

Skonssit tarjoillaan lämpiminä vaikka voin ja juuston kera. Minun lempiyhdistelmäni on Clotted cream ja mansikkahillo tai Lemon Curd skonssien kera.
Englannissa eli kello viiden teen maassa skonssit tarjoillaan tavallisesti lämpiminä voin kera, lisänä mansikkahilloa ja clotted creamia. Kello viiteen ei tarvitse odottaa, että näitä skonsseja pääsee maistelemaan. Ne maistuvat vaikkapa jo aamupalalla. Clotted Creamia ei Suomesta taida vieläkään mistään löytyä, mutta voit korvata sen vaikkapa esimerkiksi mascarponella.

 

Englantilaiset Skonssit

6-12 kpl

7 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl sokeria
125 g kylmää voita
1 muna
2 dl maitoa

Lisäksi
Muna pensselöintiin

Valmistus

1.Laita uuni kuumenemaan 250 asteiseksi.
2.Sekoita vehnäjauhot, suola, leivinjauhe ja sokeri.
3.Kuutioi voi ja nypi se kuivien aineiden kanssa murumaiseksi.
4.Vatkaa muna ja maito yhteen.
5.Sekoita neste ja kuivat aineet yhteen taikinaksi.
6.Painele taikina pitkoksi, joka on noin 3 cm paksu. Viipaloi siitä kolmion muotoisia paloja tai voit vastaavasti ottaa myös pyöreällä muotilla paloja. Laita skonssit leivinpaperoidulle pellille ja pensselöi vatkatulla munalla.
7. Paista skonsseja uunin keskitasossa noin 10 minuttia, kullanruskeiksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Join the Conversation

  1. Meidän perheessä rakastetaan skonsseja ja varsinkin jouluisia <3 Ihanaa joulun odotusta teille kaikille.

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Minkälaisia on jouluiset skonssit? Oletko maustanut eri tavalla tai tarjoatko jotenkin muulla tavalla?

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close