Kirjoitin silloin Suomi syö ja juon blogiin vieraspostauksen jossa jaoin Rakkaimman reseptini. Suomi syö ja juo on kahdentoista tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO:on kuuluvan museon nykydokumentointihanke, jonka punaisena lankana toimii suomalainen juoma- ja ruokakulttuuri – se, mitä suomi syö ja juo. Täällä voit lukea projektitutkija Susannan sekä museoiden vierailevien tähtien hankkeen ajankohtaisista asioista, museotöistä ja sekä tietysti ruoasta ja juomasta.

Nyt kun jouluun on enää vain 3 kk, niin kovimmat joulufanaatikot pistävät nyt jo vaihdetta silmään ja alkavat fiilistellä somistuksilla, muulla härpäkkeellä ja leivonnaisilla. Vielä ihan ei kyllä kehtaa joululeivonnaisten reseptejä jaella, mutta nämä kanelitähdet ja kuut muistuttavat siitä, että kesä on ainakin nyt lopullisesti jätetty taakse ja käymme kohti joulua. Jos joulun tunnelman tuovia piparkakkuja tekee mielesi, niin nämä vaaleat, Puolalaiset piparit nimelläkin kulkevat piparit sopivat vaikka vuoden ympäri leivottaviksi.

Rakkain reseptini

Rakkaita reseptejä on kertynyt vuosien varrella vino pino. Mikä niistä sitten tekee minulle tärkeän?

Niin minun sukuni, että mieheni suvun puolelta perityt reseptit ovat minulle kultaakin kalliimpia. Monet reseptit ovat saaneet aikaan ylpeyttä valmistajassaan ja ne on haluttu siirtää eteenpäin tuleville sukupolville. Toisaalta taas valmistajalleen hyvinkin merkityksetön resepti on voinut olla minulle tärkeä. Pelkästään siitä syystä, että se tuo minulle mieleen jotkut tietyt hetket.

Niin kuin esimerkiksi mammani valmistama Piimäkakku   Se piimäkakun tuoksu oli huumaava jonka kohtasin pienenä koululaisena kotiovella koulusta tullessa. Kurkistus leivinliinan alle ja se houkutteleva näky, kun siistissä rivissä seisoi monta palaa viipaloitua piimäkakkua. Lasillinen maitoa kyytipojaksi ja piimäkakkupala läksyjen lomassa oli mahtavaa.

Tuoksut ja maut yhdistyvät tunteisiin ja hetkiin, niin iloisiin että surullisiin. Yhtä lailla ne ovat tärkeitä ja rakkaita.

Monet tarinatkin olen saanut kuulla tietyistä resepteistä. Varsinkin mummu (isäni äiti) on kertonut vinon pinon tarinoita ja muistoja koskien reseptejään. Tällaista ohraryynirieskaa mummu aina ennen paistoi  ja silloin saimme kuulla kenelle hän sitä oli paistanut ja kuka siitä piti. Mikään ei ollut jouluna parempaa, kuin mummun valmistamat joulutortut , niitä hän paistoi ja paistaa edelleen joka joulu. Vaikka ikä jo painaa ja jalat eivät enää kunnolla kanna, niin joulu ei ole joulu jollei näitä kahvipöydästä löydy. Siksipä olenkin viime vuosina yrittänyt auttaa mummua ja paistaa hänelle nämä tortut, mutta joka joulu tähän asti on mummu kuitenkin itse ne valmistanut. Ei siksi että minun omissani vikaa olisi, vaan se tunne ja tieto mummulla, että hän on jaksanut ne omat tortut paistaa vielä tänä jouluna.

Mietin pitkään minkä rakkaimman reseptin haluaisin jakaa kanssanne.

Silloin muistin Kanelitähdet- ja kuut reseptin joka taitaa myös Puolalaisten piparien nimelläkin kulkea.

Kun olin pieni, niin meillä oli tapana ajaa mummun ja vaarini luokse perjantaisin saunaan. Joskus kun meillä kävi hyvä tuuri oli mummu piilottanut makkarat foliopaketin sisään ja laittanut kiukaalle. Niitä sitten ahkerasti höyryteltiin ja viskottiin vettä kiukaalle, jotta kylpemisen jälkeen saisimme jotain suolaista. Saunan jälkeen kipitimme keittiöön, josta tulvi yleensä kurkkuvoileipien ja vasta tippuneen kahvin tuoksu. Pöydällä oli aina meitä sisaruksia odottamassa suuri pullo keltaista Fanta limsaa. Joskus oli mummu voinut vielä leipoa nakkipizzaa, ja se vasta oli herkkua. Mutta olipa pöydässä melkein mitä tahansa noista edellä mainituista herkuista, niin joka kerta (ainakin mitä muistan) löytyi tarjottavien joukosta myös näitä keksejä. En missään muualla ole näitä syönyt, kuin mummuni tai mammani valmistamina. Vaikka ne eivät silloin olleet pienen tytön tyllerön mielessä ensimmäisenä (mihinkä kätensä iskeä), kun katselin mummun saunan jälkeen kattamaa pöytää. Vasta nyt myöhemmin olen osannut kuitenkin alkaa arvostaa niitä enemmän. Sen takia että, niin kuin mummu ja vaari, niin myös keksit olivat siellä joka perjantai meitä odottamassa.

Kanelitähdet ja kuut

n. 55-60 kpl

Tarvitset
200 g voita
1,25 dl sokeria
1 kananmuna
6 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
120 g sokeria
2 rkl vettä

Koristeluun
Kanelisokeriseos

1. Vatkaa voi ja sokeri yhteen.
2. Lisää kananmuna vatkaten joukkoon.
3. Lisää vehnäjauhot osissa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Aseta taikina tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
4. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
5. Kaulitse taikina jauhotetulla leivinpöydällä ja ota kuu- ja tähtimuoteilla kuvioita. Aseta leivinpaperille ja paista uunin keskitasossa n. 6-8 minuuttia. (Tarkkaile paiston loppuvaiheessa, etteivät reunat tummu liikaa.) Ota valmiit keksit pois uunista ja vedä leivinpaperi pois pelliltä ja anna keksien jäähtyä sen aikaa kun sulatat sokerin.
6. Lisää sokeri ja vesi kattilaan ja kuumenna kunnes sokeri on sulanut kokonaan. Sivele keksit osissa sokeriliemellä ja ripottele pinnalle kanelisokeriseosta. (jos sokeriseos jähmettyy, lämmitä uudelleen ja lisää tilkka vettä tarvittaessa.)

TallennaTallenna

The post Kanelitähdet ja kuu appeared first on Sweet Food O´Mine.

Kirjan takana on Satokausikalenterin isänäkin tuttu, ruokavaikuttaja Samuli Karjula ja Suomi syö ja juo-hanketta luotsaava, tutkija Susanna Haavisto.
Molemmat teillekin entuudestaan tuttuja täältä sivuiltamme. Satokausikalenteria on sivuttu sivuillamme useammankin kerran. Lisäksi jo kaksi vuotta sitten kirjoitin vieraspostauksen Suomi syö ja juo blogiin, jossa aiheena oli rakkain resepti.
Kun kuulin, että kaksi näin mahtavaa hanketta henkilöineen yhdistää voimansa ja tekee kirjan, en voinut muuta kuin hymyillä.
Odotin kirjaa siis kuumeisesti ja nyt sitten vihdoinkin on odotus palkittu.

Kirjan tavoitteena on auttaa ymmärtämään, miksi suomalainen nykyisin syö niin kuin syö. Sen on tarkoitus toimia eräänlaisena aloittelijan oppaana suomalaiseen ruokaperinteeseen ja – kulttuuriin.

Kirja on jaettu neljään vuodenaikaan ja niiden sisällä esitellään suomalaisen ruokakulttuurin kehitystä 1800-luvulta nykypäivään sesonkeihin liittyvien teemojen kautta.

Kirjan ruokaohjeet on valittu vanhoista keittokirjoista, joiden aikaväli ulottuu 1800-luvulta 1980-luvulle asti. Reseptejä on muokattu nykypäivän ruoanlaittajalle sopiviksi.

Suomalaisessa ruokakulttuurissa on paljon hyvää. Kirja herättelee meitä,
perinteisten taitojemme palauttaminen olisi tärkeää. Lisäksi raaka-aineiden hyödyntäminen sesonkien mukaisesti takaa sen, että syömme paremmin. Mahdollisimman hyvien raaka-aineiden valinnan, säilönnän ja varastoinnin soisi olevan myös nykypäivänä yhtä ajankohtaista kuin ennen.

Tässä hetkessä

Suomalaisten sesonkien kannalta syksy on aina ollut merkittävä vuodenaika. Kirja valottaa tarkemmin kuinka sadonkorjuun koneellistuminen loi pohjan nykyiselle ruoantauotannolle.
Syksy on sadonkorjuun lisäksi myös säilönnän aikaa. Ennen kun suurin osa ruokavaraston sisällöstä piti viljellä itse, oltiin hyvin tarkkoja säilytyksen että käytön suhteen.
Nyt kun vietämme parhaillaan hävikkiviikkoa voi miettiä myös sitä, että ennen ei ruokahävikkiä päästetty yksinkertaisesti syntymään.

Elämme tällä hetkellä yltäkylläisyyden ajassa. Meillä on lisäksi nykyisin kylmälaitteet joiden vuoksi säilöntätekniikat ei ole yhtä tärkeässä osassa kuin aiemmin.
Kirjassa mainitaan, että niiden mukana on ehkä kadonnut säilönnönnän filosofia, jonka mukaan säilötyt ruokatavarat myös käytetään tehokkaasti.

Nyt kun syksy pikkuhiljaa on täällä ja meidänkin on aika säilöä edes osa syksyn sadosta, ajattelin nostaa kirjasta esille kaikille tutun ja kotoisan omenan.
Täällä meillä on ehditty tehdä omenista jo muusia talven varalle, keitelty sitä hilloksi jne.

Vielä jos jollain on kuitenkin omenoita jäljellä, niin säästähän muutama. Kirjasta löytyi mainion kuuloinen omenaplättyjen resepti, jotka valmistin nyt tällä kertaa sitten ilman omenoita. Hävisivät meillä parempiin suihin sen sileän tien.

Omenaplätyt

vuodelta 1873

noin 15 pientä plättyä

3 ( suomalaista ) omenaa
5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 tl kardemummaa
50 g voita sulatettuna

Lisäksi:
voita paistamiseen

Rosmariinivoi:
100 g normaalisuolaista voita
2 rkl rosmariinia, hienonnettuna
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

Omenat leikellään liuskoiksi.
Maito ja kananmunat vispilöidään kulhossa, lisätään kuivat aineet ja lopuksi voi. Annetaan taikinan turvota noin 15 minuuttia huoneenlämmössä. Kun plättypannu on kuumentunut, pannaan omenaliuska jokaisen kolon keskelle ja täytetään se taikinalla. Paistetaan molemmin puolin kullanruskeiksi.
Rosmariinivoita varten sulatetaanvoi pienessä kattilassa ja kuumennetaan sekoitellen, kunnes se muuttuu vaaleanruskeaksi.
Varotaan polttamasta voita. Nostetaan kattila pois levyltä ja lisätään loput ainekset hyvin sekoittaen joukkoon. Plätyt tarjoillaan kuumina rosmariinivoin kera.

Vinkki!
Plätyt voidaan valmistaa myös pienistä päärynöistä niiden sesonkiaikaan.

Parasta kirjassa:

Kirja on helppolukuinen ja ennen kaikkea mielenkiintoinen.
Kirjassa on kotoisan kutsuva tunnelma, ja se houkuttelee kokeilemaan reseptejä ja miettimään omia valintoja nykypäivänä.

Muita henkilöitä kirjan takana:
Ruokakuvista vastaa taitava Laura Riihelä ja graafisesta suunnittelusta Päivi Puustinen.
Kirjan reseptien ja ruokastailauksen takana on Juuli Hakkarainen.
Satokauden ruokaa, Susanna Haavisto, Samuli Karjula
Otava

Satokauden ruokaa -kirjan kuvaus

Satokauden ruokaa -kirja kertoo elävästi suomalaisen ruuan tuotannon ja ruokasuhteen muutoksesta 1800-luvulta nykypäivään. Teemoja ovat mm. maatalouden koneistuminen, kylmälaitteiden tulo keittiöihin, puutarhahistoria ja kaupungistumisen vaikutukset ruokakulttuuriin. Kirja jakautuu neljään vuodenaikaan, ja jokaiseen sisältyy perinnereseptien pohjalta koottu, sesongin raaka-aineita hyödyntävä menu.

Kirja saatu arvostelukappaleena

The post Satokauden ruokaa appeared first on Sweet Food O´Mine.

Tänään Suomi syö ja juo aukaisi ensimmäisen luukun joulukalenteristaan, josta paljastui Porrin perhe joulun vietossa.

Kuva Anton Porri, Lahden museot / Lahden kaupunginmuseo

”Kuva on julkaistu CC BY Nimeä 4.0 lisenssillä”

Joulukalenterin luukut aukeavat joka päivä Suomi syö ja juo Flickr-tilillä. Sieltä voitte ottaa käyttöönne valokuvia museoiden kokoelmista. Lisenssi on CC BY eli Nimeä, mikä tarkoittaa että voit käyttää kuvia kuinka vain ikinä keksit – kunhan muistat mainita lisenssin, kuvaajan nimen (jos tiedossa) ja museon, jonka kokoelmista kuva on alkujaan kotoisin.

Tästä inspiroituneena tein teille seuraavan videon.

Talven maku – kirja on maustettu nostalgialla, perinteillä ja rakkaudella.

Keksisitkö sinä käyttöä näille mainioille kuville? Linkkaa ja laita viestiä minulle tähän alle. Olisi kiva nähdä ja kuulla.

Otsikon ja videon still kuvat: Pekka Helin, Keski-Suomen museon kokoelmat

”Kuvat on julkaistu CC BY Nimeä 4.0 lisenssillä”

The post Nostalgialla maustettu appeared first on Sweet Food O´Mine.