Tarkistan meilit ja siellä on aina jotain ruokaan liittyvää. Aamupalaa välissä. Tarkistan Facebookin. Feedi on taas täyttynyt ruokamainoksista, ruokapostauksista ja ruokakuvista.

Aika tehdä päivän työt, ruokaa siis, mitäs muuta.

Lounasaikaan kurkkaan instagramiin. Ruokaa, ruokaa, ruokaa. Syön lounaan ja v***tus kasvaa.

Pitäisi suunnitella perheelle iltaruoka, mutta sitä ennen töiden pariin. Ruokaa siis. Naputtelen reseptejä, käyn läpi ruokakuvia. Etsin inspiraatiota ruokalehdistä, keittokirjoista ja netistä.

Iltaruokakin pitäisi kattaa perheelle pöytään. Saat kuulla valitusta siitä, että eikö sitä koskaan voi olla normaalia ruokaa. Kupla otsassa alkaa olla jo räjähdyspisteessä. Vaikka kuinka yritit tehdä kaikille maistuvaa ruokaa. Keitit ne kukkakaalitkin erikseen vain itsellesi.

Kurkkaan iltakahvinjuonnin lomassa Pinterestiin. Ruokaa, ruokaa, ruokaa. ”Voi elämän kevät”, huudan kun paiskaan puhelimen pois.

Ilta saapuu ja pitäisi lähteä jokapäiväiselle lenkille sulattelemaan niitä ruokia pois. Vatsakin oireilee oletettavasti stressistä ja mainitsen siitä äidille.

”Mitä jos söisit välillä normaaliaruokaa”, kuuluu vastaus. Yritän hillitä itsesi ja vastaan, että ”niin kait”.

Tosiasiassa olen yrittänyt karsia pois turhia ruoka-aineita ruokavaliostani, sellaiset vatsaa ärsyttävät. En syö sokeria enkä vehnää satunnaisia kertoja lukuunottamatta ja kuitenkin vatsa välillä kiukuttelee. Yritän syödä itse monipuolisesti, yritän valmistaa perheelle monipuolista ruokaa, yritän salaa piilotella ruokiin soijatuotteita ja kasviksia ja joskus jopa naamioida ne lihaksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Teen makaronilaatikkoa, pannukakkua, välillä turvaudutaan jopa eineksiin, mutta tehdään meillä myös kasvispainotteisia ruokia. Käytetään lehtikaalta, kvinoaa, hirssiä, tattaria, pähkinöitä, soijarouhetta ja vaikka mitä. Mietitään suolan käyttöä, yritetään löytää kultainen keskitie.

Mitä normaaliruoka nykyään on, sitäkin tulee mietittyä aika useastikin. Lapset valittavat että syödään pliis välillä normaaliruokaa, vaikka ovat pienestä pitäen oppineet syömään monipuolisesti. Sanonkin, että kertokaa te mulle pliis, mitä on normaaliruoka?

Ruokabloggaajana ja ruokakirjailijana mietin mitä ihmiset haluavat. Mikä nyt on pinnalla, mikä ruoka ihmisiä kiinnostaa. Kuitenkin omat mieltymykset siinä taustalla vaikuttaen.
En osaa kuvitella itseäni kirjoittamassa pelkästään jossain tietyssä kategoriassa. Tahdon kokeilla vähän kaikkea.

Kulhoruoat, trendiruoat, yhden astian ruoat, -tonruoat, lempiruoat, parhaat ruoat ja top 100-ruoat, herkkuruoat, arkiruoat, kasvisruoat, härkisruoat, lista on loputon. Lista rasittavista termeistä, ruoista ja uusista ruokasivustoista. #hästägit on muistettava, linkattava on ja tietenkin pitää muistaa pinnata ja jakaa.
Ruokablogejakin syntyy enemmän kuin sieniä sateella. Ruokaa, ruokaa, ruokaa. Ruokakuvia ruokakuvien perään. Pitäisi olla aktiivinen, ruoan pitäisi kiinnostaa minua, muita ja perhettäni.

Ruoanlaitosta menee välillä jo ilo ja mietin, että mitä hittoa, koska me ollaan tultu tähän pisteeseen.
Ruokabloggaajien maailmassakin on aikamoiset jaottelut blogien ja niiden ihmisten kesken. On erilaisia blogiportaaleja, on erilaisia tyyppejä.
Ollaan parempia ihmisiä ruoan kautta ja ollaan välillä huonompia ihmisiä ruokavalintojen kautta.

Välillä mietin, että onko ruoalla brassailu mennyt jo yli! Elvistellään uusilla pannuilla, laitteilla, grilleillä, monitoimikoneilla, astiastoilla ja essuilla.

Uusia ravintoloitakin aukeaa koko ajan. Tulee uusia konsepteja ja kohta kukaan, joka tahtoo olla vakavasti otettava ammattilainen ei kehtaa sanoa, että -hei, söinpä kuule maittavan aterian Amarillossa, ilman että tarvitsee kuulla paheksuvia tuhahduksia.

Älä käsitä väärin tätä vuodatusta. Rakastan edelleen ruokaa ja ruoanlaittoa. Oman ammatin takia on pakko seurata mitä ruokamaailmassa tapahtuu jne. Mutta sanon kyllä sen suoraan, että välillä tämä ruoka tulee korvista ulos.

Meiltä on ilmestymässä ihan pian uusi kirja, Superherkut. ( Alaotsikolla: Syntisen hyvää ) Siinä ei siis kokkailla superfoodeista vaan ihan rehellisestä roskaruokakirja on kyse. Se olkoon vastaiskumme tälle jo melkein hysteeriset mittapuut saaneelle -tonruoalle ja ruoka-ainepeloille. Ja ennen kuin joku vetää herneen nenään, niin nyt ei ole tarkoitus, että kirjan ruoalla eletään 24/7, vaan herkutellaan pelkästään silloin tällöin, hyvällä ruokahalulla. Kohtuus kaikessa.

On tämä välillä sellaista kokkailua, että eipä tässä muuta tällä kertaa. Ei tullut nyt edes reseptiä. Lähden nyt pullan paistoon.

The post Ruokabloggaajan tunnustuksia appeared first on Sweet Food O´Mine.