Joulukertomus

Joka vuosi tähän aikaan on samat fiilikset. Olen kaikkeni antanut ja väsymys painaa päälle. Joka vuosi myös mietin, että miten ihminen voikin olla loppu, että mikä on se väsymyksen huipentuma ja onko sellaista.
Niin taas tänäkin vuonna. Syihin sen kummemmin paneutumatta tällä kertaa, päässä nakertaa ajatus, että ei tämän elämän näin kuuluisi mennä. Vai ehkä se on juuri tällaista, se elämä. Mene ja tiedä, mutta väsymys on aikamoinen. Väsymys on henkistä laatua ja tuntuu, että itselle eikä kyllä muillekaan ole paljon mitään annettavaa. Vaikka olen yrittänyt opetella hellittämään vähän ja yrittänyt priorisoida välillä itseäni, niin en ole siinä tainnut kuitenkaan onnistua.
Uusia toimtatapoja on vaikea ja melko mahdotonta omaksua, kun elämä kuljettaa koko ajan samoja ratoja.

Elämme hyvin minäkeskeisessä aikakaudessa, ja sellaiselle joka on ollut aina valmis ensin ajattelemaan muita kuin itseään, huomaakin itsensä aika yksinäiseksi, kun muut eivätkään huomioi sinua. Monet haluavat, kaiken nyt ja heti, ajattelematta muita kuin itseään. Hyvin harvoin kukaan pyytettömästi auttaa ja tarjoaa apuaan, jos sitä edes tarjoaa, vaikka huomaa, että toinen sitä kipeästi tarvitsisi.

Elämä on kuljettanut siihen pisteeseen, että huomaan itseni muuttuneen. En ole se sama ihminen joka joskus olin. Tietenkin on ymmärrettävää, että elämä muovaa, mutta huomaan sen, että en pidä nykyisestä minästä.
Näin, kun tarkastelee kulunutta vuotta ja mennyttä elämää, huomaa sen paremmin kuin hyvin ja se saa surulliseksi. Olen tullut kyyniseksi ja luotan enää hyvin harvaan ihmiseen. En tahdo, enkä uskalla päästää ihmisiä enää lähelleni, etten joutuisi taas pettymään ja mikä pahinta, kohdelluksi huonosti.

Elämä on kulkenut viime vuosina liian kovaa ohi enkä ole osannut tarttua hetkiin, koska olen ollut liian kiireinen ja stressaantunut. ( Tätä olen avannut joissain vanhemmissa kirjoituksissa. )
On inhottavaa huomata, että et ole tyytyväinen elämääsi. Mutta mitäpä sitä kieltämään. Jollei sitä voi myöntää, niin ei muutosta koskaan voi saada aikaiseksi. Mutta siihen muutokseen tarvitaan niin monta eri asiaa. Tuntuu, että olen haudannut itseni niin suuren multakasan alle, että sieltä ei ihan yhdellä lapiollisella selviäkään ylös.

Monta kertaa on elämän karmaiseva koura pamauttanut suoraan päähän, mutta aina sieltä alhaalta on pongahdettu vieterinuken lailla ylös. Vieterit vaan tuntuvat nyt olevan aika ruosteessa ja ylös nouseminen on kerta kerralta hankalampaa. Mutta hampaita purren, sisulla ja päättäväisyydellä on setvitty ongelmat ja esteet ja jatkettu ”päätöntä” menoa.

Näin joulun alla tulee mieleen antaa ajatus sinne korkeimmille voimille ja se saa miettimään, että minkälainen heppu siellä oikein istuu pilvenhattaralla. Miksi toisille enkä puhu nyt pelkästään itsestäni  annetaan liiaksikin kestettävää. Siitä taas pääsemmekin tulevaan vuoteen ja sen näkymiin.

Uuden vuoden vietto meillä on mukaillut jo vuosia samaa kaavaa. Olen järjestänyt yleensä juhlat isolle joukolle ja kun muut ampuvat raketteja ulkona kello kaksitoista, minä nukun. Olen tullut melkein suoraan sairaalasta ja synnyttämästä ja järjestänyt juhlat ja kaatunut väsyneenä sänkyyn jo kello kymmeneltä. Olen tullut päivää ennen juhlia ulkomaan matkalta ja järjestänyt juhlat ja nukkunut jo ennen kahtatoista. Huomaatte varmaan kaavan. Viime vuonna istuimme perheen kesken yksin kotona ja jaksoin olla hereillä yli kahteentoista. Tämä vuosi taitaa mennä samalla tavalla.

Mutta olisi kiva, jos voisi luottaa siihen, että elämällä olisi jotain mukavaa annettavaa ensi vuonna. Yritys omalta osalta on ollut kova, että en antaisi sen kyynisyyden viedä mennessään. Olisi ihanaa, jos ihmisiin voisi taas luottaa ja asiat soljuisivat joskus mutkattomasti. Työtä ja tekemistä en pelkää, mutta sen soisi joskus olevan hieman helpompaa.

Huumorilla se on kuitenkin mentävä eteenpäin, sillä jos sitä ei enää olisi jäljellä, niin sitten minut voikin jättää sinne multakasan alle.
Sanoin kerran miehelleni, että sitten jonain päivänä, kun minut sinne multakasan alle haudataan lopullisesti, niin hautakiveen saa kirjoittaa seuraavan tekstin:

Kyllä täältä vielä ylös noustaan!

Näillä sanoilla, toivotan teille kaikille oikein rauhaisaa loppuvuotta ja vielä parempaa uutta vuotta!

kuvat GIPHY

The post Joulukertomus: kyllä täältä vielä ylös noustaan appeared first on Sweet Food O´Mine.