Haha, kuulostaa niin tutulta tuo, että syöt itse monta päivää sitä samaa ruokaa. Kun eihän sitä hyvää ( omasta mielestä, joo ) viitsi poiskaan heittää 🙂

Meillä oli ennen sama juttu, että mieheni mielestä perunat kuului aterialle. Tosin kastikkettakaan ei olisi saanut olla. Nyt kyllä voin sanoa, että hän on aika kaikkiruokainen. Olen jotenkin onnistunut ”aivopesemään” täälläkin 🙂 Tosin lanttukukkoon ei koske edelleenkään ( edes pitkällä tikulla ) 😀

Haha, mä luulen, että vois tuo Dear Nanna olla aikas suosittu! Minäkin jo mietin, että aloitan ihan uuden genren blogin ja alan vain kirjoittaa kaikesta mikä mättää 😉
Suoraan sanottuna, niin kyllä tämä bloggaus vie mennessään ja valehtelisin jos sanoisin, etten välitä lukijamääristä, sijoituksista jne. En mä tätä blogia perustanut siksi, että itse näitä täältä kävisin joskus selailemassa 🙂 Siksi v*tu*s oli suuri, kun sivut meni tässä keväällä niin kuin meni ja nyt ollaan taas nollilla/alussa. Niin paljon kuin tätä rakastankin, niin ei tässä ole mitään järkeä, jos ei niitä lukijoita ole. Tahdon, että mun sivut olisi yhtä innostavia kuin sun sivut oli mulle, silloin kun en edes vielä tiennyt mitä bloggaus on!

On se näköjään sama juttu näiden lasten kanssa kaikilla 🙂 Kävin lukemassa tuosta River Cottagesta. On varmasti ollut hurjan innostava ja inspiroiva kurssi. Juuri tuollaista sitä itsekin kaipaisi.

Joskus kylläkin valtaa riittämättömyys kaikkien vaatimusten keskellä. Itsehän jokainen tavoitteet asettaa itselleen. Ruokabloggaus on vienyt sen verran mukananaan, että minulle ei todellakaan riitä enää se, että olen ruokablogi numero 68. Haluan olla siellä luetuimpien, tykätyimpien, inspiroivimpien, rakastetuimpien, googletuimpien, viitatuimpien ja riemastuttavimpien blogien top kympissä.

Mikä taas, ottaen huomioon, kyvyt, taidot, ajankäytön ja jopa maantieteellisen sijainnin, on aika paljon tavoiteltu. Mutta että salainen reseptikokoelma aivan vaan omiin tarkoituksiin…not before hell frozes over!

Ja jos nyt yhtään sua olen oppinut Sari lukemaan, niin luulen, että olet aivan samanlainen, paitsi että milli kertaa aikaansaavempi ja päämäärätietoisempi!

Että siitä kyllä voi repiä halutessaan stressiä. Mutta älä tee niin. Elät unelmaas, vaikka se joskus kivistä onkin, mutta niin on kaikki. Ole armollinen ittelles, niinkun muutkin jo sano. Listaa plussat. Niitä on.

Toinen asia on se, että miksi HELVETISSÄ munkaan lapsille ei kelpaa mun tekemä ruoka?
Se jos mikä on nöyryytys.

Ehkä lopetan ruokabloggaamisen ja aloitan pitää tällästä kärkkäänsorttista Dear Nanna, palstaa… 🙂

Minulla oli keväällä aikamoinen ideajumi päällä, mutta se katosi todellakin täysin sillä River Cottagen neljän päivän kurssilla https://sauvajyvanen.blogspot.fi/search/label/4daysatrivercottage Tuolla kurssilla pääsin elämään ja hengittämään ”ruokafilosofiaani” ja sain niin paljon uusia ideoita ja vahvistusta omalle tavalle tehdä ruokaa, että se kantaa edelleenkin. Ja minulla se keskeinen idea on yksinkertaistaminen ja keskittyminen raaka-aineisiin, joka on siis helppoa kun maa ja metsä tuottaa niin paljon syötävää ja mies metsästää.

Juuri noin, kun sen ruoan pitäisi vielä olla heti nyt valmiina, eikä kohta. Ihanaa saada vertaistukea ja ymmärrystä <3 😉 Hei, menen nyt puuteroimaan kaurapuuroni tomusokerilla!

Haha, muistan kun meidän 3 v oli vastasyntynyt ja poukkoilin keittiössä(kin) suuna päänä sinne tänne pikkuinen kainalossa, pöydän alla, pöydän päällä. Se armollisuus itselle on väistämättä tullut, hyvä niin. Kuitenkin se pieni riittämättömyyden tunne puskee esille aika ajoin. Nyt kun meillä on tuo uusin kirjaprojektikin valmis, on kaikki saaneet välillä nauttiakin siitä ruoasta ( minäkin ) ilman että se ehtii jäähtyä. Ei ole kivaa kun ruokahetki, joka on niin tärkeä ja harvinainen yhdessäolon hetki perheelle, menee kiukutellessa ja kylmää ruokaa syödessä.