MITÄ JA MILLOIN VIIMEKSI – BLOGIHAASTE

VIIMEKSI MINÄ

Ilahduin tänään, kun nuorimmaisemme herätti minut halauksin, kuten jokainen aamu. Voiko aamu sen paremmin alkaakaan, kuin pienet kädet kaulan ympärillä ja hymyilevät kasvot heti ensimmäisenä aamulla vastassa.

Nauroin, kun nuorimmaisemme pelleili kanssani. Hän osaa olla aikamoinen Pelle Hermanni ja viihdyttäjä. Tietää kyllä mistä naruista vetelemällä saa minut nauramaan.

Itkin toissapäivänä, kun tuntui, että kaikki kaatuu päälle. En itke enää helposti, mutta pitkät työpäivät vaativat veronsa ja purkautui sitten itkuna.

Suutuin myöskin toissapäivänä siihen samaan syssyyn, kun olin väsynyt. Kiukuttelua/suuttumusta ei kuitenkaan kauaa kestänyt.

Harmistuin tänään itselleni, kun huomasin kesävaatteita etsiessäni, että nämä megalomaaniset kirjaprojektit ovat jättäneet jälkensä kroppaani..

Häkellyin eilen katsellessani Handmaid`s tailia. Olen vasta aloittanut sarjan seuraamisen, mutta kieltämättä hyvin erikoinen ja erilainen sarja, mitä olen yleensä seurannut.

Kokeilin tänään tosiaan kesävaatteita. Onneksi kaikki mahtuu kuitenkin vielä päälle, vaikka enemmän tilaa voisi olla.

Urheilin ihan äskettäin, niin kuin joka päivä. Käyn joka päivä lenkillä ja siihen päälle yritän treenata vielä kolmesti viikossa.

Luin viimeksi Camilla Läckbergin kirjan, mutta en kuolemksenikaan muista mikä kirjan nimi oli. Seuraavaksi aloitan Enni Mustosen Sotaleski- kirjan.

Söin tänään aamupalaksi ruisleipää, koska kukaan muu ei ollut kotona, enkä jaksanut alkaa keittämään itselleni puuroa, mitä meillä muuten syödään joka aamu. Join päivän aikana useamman teekupillisen ja iltapalaksi kevyen munakkaan. Nyt olisikin nälkä..

Herkuttelin eilen illalla jäätelöllä. Jäätelö onkin heikkouteni (suklaan lisäksi).

Ostin viimeksi niinkin jännittävää, kuin dollareita.

Tapasin eilen ystäväni kahvittelun ja hiustenleikkuun yhteydessä. On luksusta, kun ystävä on kampaaja ja tekee “kotikäyntejä”. Nyt on hiukset taas kunnossa hetken aikaa.

Päätin aloittaa uuden työprojektin pitkän harkinnan jälkeen. Ehkä tässä loman aikana saa taas uusia paukkuja jatkaa sitten kuukauden päästä, uusin ideoin ja inspiroituneena.

Inspiroiduin eilen luonnosta. Illalla alkoi hiljakseen satamaan. Taivaalle ilmestyi sateenkaari. Nappasin kameran ja lähdin kuvaamaan luontoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close