Avasin Instagramin. Ajattelin vilkaista nopeasti.
Viisi minuuttia, ehkä kymmenen. Nopea inspiraatiohetki, ajattelin.

Mutta jo kahden kuvan jälkeen olin matkalla kohti jotain, mitä en ollut tilannut.
Elämää, joka oli täysin beige.

Beige on uusi musta

Se ei ollut tylsä, vaan tarkoituksella rauhallinen.
Kauniisti kerrostettu, täydellisesti pehmustettu. Pellavaa, keramiikkaa, höyryävää matchaa ja smoothieita, jotka eivät koskaan läikkyneet kulhon reunan yli.
Elämää, joka tuntui hengittävän syvään silloinkin, kun minä en ehtinyt.

Smoothiekulhojen ja filtterien maailma

Somen mukaan hyvän aamun resepti on selvä:

• Herätys 5:30, luonnollisesti – kelloa ei tarvita

• Sitruunavettä

• Hidas jooga, kynttilänvalossa

• Matcha latte kauniissa kupissa

• Ja tietenkin smoothiekulho – mielellään syötävillä kukilla koristeltu

Jokainen yksityiskohta oli mietitty. Jokainen sävy harmoniassa.
Ei tiskivuoria, ei kiireisiä aikatauluja, ei sotkuisia kenkiä eteisessä.
Vain hiljaisuutta, valoa ja beigeä.

Minun aamuni

Minun aamuni ei ole beige.
Se on useimmiten kiireinen, vähän epämääräinen ja ajoittain hallitsemattoman arkinen.

Minun aamu ei ala jooga-asennossa kynttilänvalossa, vaan pölyrätillä ja imurin varressa roikkuen.
Kaurapuuro pakastemustikoilla on minun smoothiekulho – ilman syötäviä kukkia tai kaunista kuvausvaloa.

Ja vaikka minulla on yksi pellavakaftaania muistuttava vaate, se on hautautunut jonnekin huppareiden alle.

Beigeä unelmaa

Instagram ei valehtele.
Se vain näyttää osan totuudesta – sen pehmeän, hallitun ja kauniisti rajatun osan.

Se ei näytä sitä, miten smoothiekulho tehdään toisen käden täristessä kofeiinin puutteesta.
Tai sitä, miten kukat kuihtuvat kuvauksen jälkeen, koska ne unohtuvat maljakkoon ilman vettä.
Tai sitä, miten ihminen, joka näyttää sielunrauhan ruumiillistumalta, itkee illalla väsymystään tyynyyn.

Se näyttää täydellisen nurkan, mutta ei sitä mitä tapahtuu, kun kamerakulma vaihtuu.

Kun kaikki ympärillä näyttää paremmalta

On hetkiä, jolloin tuntuu, että elämäni kaipaisi filtteriä – ehkä myös pehmeää sävymaailmaa ja vähän pampaheinää.
Kun selaan somea, saatan ajatella, että olen unohtanut jonkin tärkeän elämänohjeen. Että munkin pitäisi jaksaa sisustaa, hymyillä, hengittää hitaasti ja kuvata kaikki luonnonvalossa.

Mutta sitten muistan, että täydellinen ei ole totta. Eikä sen tarvitsekaan olla.

Ehkä en halua olla beige

Beige on ihana väri.

Se on rauhoittava, lämmin ja tyylikäs.
Mutta se ei aina sovi minun arkeeni.

Minun arki on värikäs, joskus räikeä ja usein vähän epäsymmetrinen.

Siihen kuuluu tällä hetkellä isoja muutoksia, kaikenlaista hässäkkää, loputonta toipumista ja asioiden järjestelyä, kiireistä yrittäjän arkea ja samalla koulunkäyntiä – näyttöjä, tehtäviä ja muistilappuja jääkaapin ovessa.
Joinain päivinä tuntuu, että jokainen minuutti on varattu, eikä yksikään ajatus ehdi maaliin asti.

En ehkä herää joogaan.

Mutta herään sentään elämään, vaikka välillä tekisi mieli painaa snoozia koko päivän ajan.
En ehkä tee täydellisiä smoothiekulhoja.
Mutta teen parhaani – myös silloin kun se tarkoittaa kaurapuuroa ja kahvia nopeasti, ilman koristeluita, hiukset nutturalla ja sydän vähän rikki mutta silti mukana.

Beige ei ole ainoa vaihtoehto

Instagramin maailma voi inspiroida. Se voi tarjota hetken hengähdystauon, kauneutta ja toivoa.
Mutta se ei määrittele, millainen elämä on hyvä, merkityksellinen tai kaunis.

Joskus kaunein hetki on juuri se, jota ei ehdi kuvata.
Se, kun istun sohvalla, tukka pystyssä ja kahvi jäähtyneenä, ja silti jokin hetkessä tuntuu ihan oikealta.

Haluatko lisää tätä?

Jos sinäkin olet joskus eksynyt beigen maailman lumoon ja palannut takaisin tahra rinnassa ja tukka sotkussa – tervetuloa joukkoon.
Täällä ei ole filtteriä, mutta on paljon rehellisyyttä ja ripaus huumoria.