Kai sitä pikkuhiljaa voi ja uskaltaa alkaa tituleeraamaan itseään myös keittokirjailijaksi. Meillä on nimittäin parhaillaan syntymässä uusi kirjavauva. Joten kirjaperheemme kasvaa aikamoista vauhtia.
Seuraava kirja kulkee nimellä Mestarikokki ja kirjan kuvaukset ja reseptien laadinta on alkanut. Tai no itse asiassa resepti on jo aika pitkälle valmiiksi laadittu. Nyt on jäljellä enää toteutus. Eli itse annosten valmistus, kuvaaminen, reseptien kirjoitus ja se kaikki muu joka siihen kuuluu.
Järjestyksessään tämä on sitten jo viides kirjani. Tai sanotaanko kuudes, sillä olinhan mukana valmistamassa tätä Makeita herkkuja kirjaa.
Parhaillaan olevan kirjan aihe on täysin poikkeava edellisistä.
Ensimmäiset kirjat, Meren ja Talven maku olivat aikamoisia opuksia. Niissä kokkailtiin meren ja luonnon antimista konstailematonta kotiruokaa. Kirjan reseptein syntyy yksinkertaista ja satokaudenmukaista ruokaa, joka maistuu taatusti koko perheelle.
Suuressa Suomalaisessa Grillikirjassa siirrettiin keittiö pihalle ja grillattiin sydämen kyllyydestä. Tuhti tietopaketti on loppuunmyyty ja painokoneet laulavat tällä hetkellä uutta suurpainosta, lehtipisteisiin. Vink vink! Ja jos mielit alkuperäistä opusta, niin laita minulle viestiä. Jokunen on vielä täällä kotivarastossa.
Syys-talvella taas ilmestyi Superherkut kirja, jonka nimi kertonee kaiken. Superherkut ovat ruokia ja leivonnaisia jotka kutkuttavat makunystyröitä. Superherkut jotka saavat suun kostumaan ja käden hamuilemaan vielä toista annosta. Superherkut on vastaisku kaikelle -ton ruoalle ja dieeteille. Häpeilemätön herkkukirja.
Mutta siis tähän uuteen tulokkaaseen. Loppukesällä ilmestyvästä kirjasta on tarkoitus löytyä tuttuun tapaan hyvää syötävää. Siinä päästetään lapset keittiöön ja tehdään yhdessä syötävää! Ruoanlaiton ei tarvitse olla, eikä se saakaan olla liian vaikeaa. Nuorempi(kin) kokki tarvitsee onnistumisen iloa. Kirjan herkkujen valmistamiseen ei ole ikärajaa. Kaikki osaavat kokata ja leipoa, omien taitojensa mukaan. Mikä tärkeintä, kirjan herkut maistuvat myös lapsille. Uskon, että värikkäät ja maistuvat ruoat ja leivonnaiset saavat pikkuväen ihastumaan. Kaikki kirjan reseptit testataan ja maistetaan meidän oman mestarikokkimme toimesta.
Pysykää menossa mukana, sillä lisää on luvassa.